Anna Eriksson tekee paluun joulukiertueella: "Laulan voiman ja valon lauluja"

24.11.2016 12:52 - Anna Hopi

Laulaja Anna Eriksson suuntaa joulukuun alussa konserttikiertueelle, jossa levitetään kansalle joulun tunnelmaa.

Anna Eriksson palaa joulukuussa ihailijoidensa iloksi kahden vuoden esiintymistauolta. Suomen valovoimaisimpiin taiteilijoihin lukeutuva Eriksson tuo joulun tunnelmaa seitsemän konsertin verran vuosi sitten julkaistun joululevynsä mukaan nimetyllä GLORIA-joulukonserttikiertueella.

Klassisista joululauluista ja harvoin kirkoissa kuulluista sävellyksistä koostuvissa konserteissa Annaa säestää jo edelliseltä joulukirkkokiertueelta tuttu kokoonpano, johon kuuluvat pianisti ja sellisti.

- Kauneinta joulussa ovat muistot; ne jotka on kätketty sydämeen ja ne, joita luodaan tässä ja nyt. Rakastetuimmissa joululauluissa on läsnä sekä haikeus, että ilo. Niissä on voimaa ja valoa. Ne soivat vielä kauan meidän jälkeemme. Siinä on jotain kovin lohdullista. Juuri niitä lauluja haluan laulaa tällä kiertueella, Anna Eriksson kertoo.

Konserteissa on myös saatavilla vuonna 2014 Temppeliaukion kirkossa äänitettyä Gloria-albumia.

GLORIA-joulukonserttikiertue:

To 1.12. klo 18 Kotkan kirkko
Pe 2.12. klo 19 Helsinki, Kallion kirkko
To 8.12. klo 19 Tampere, Kalevan kirkko
Pe 9.12. klo 19 Lahti, Ristinkirkko
Ma 12.12. klo 19 Kirkkonummen kirkko
La 17.12. klo 19 Uudenkaupungin kirkko

Lue myös: Anna Erikssonin jättihitti pistettiin uusiksi - kuuntele tangokuninkaan Oot voimani mun

Kilpailut

Uusimmat