Kuva: Youtube

Diandra ja Krista Siegfrids laulavat uuden Muumi-elokuvan tunnusbiisin - kuuntele

05.12.2016 12:15 - Iiro Myllymäki

Kappaleen ovat kirjoittaneet PMMP:n hiteistä tunnetut Paula Vesala ja Jori Sjöroos.

Vuoden päästä joulukuussa ensi-iltaan tulee uusi Muumi-elokuva. Moomins at Christmas -nimiselle elokuvalle ei ole vielä vahvistettu suomenkielistä nimeä, mutta elokuvan tunnuskappale on julkaistu peräti 23 eri kielellä.

Tunnuskappaleen sanoituksen takana on PMMP:n toisena solistina tunnetuksi tullut Paula Vesala. Kappaleen on säveltänyt puolestaan PMMP:n säveltäjänä ja tuottajana parhaiten tunnettu muusikko Jori Sjöroos.

Suomenkielinen versio kappaleesta on nimeltään Talvimaa, ja sen esittää Diandra. Ruotsinkielisen Ge Oss Snö -version laulaa Krista Siegfrids. Jokaiseen kappaleen eri kieliseen versioon on otettu eri laulaja, ja kaikki versiot pääsee kuulemaan elokuvan viralliselta YouTube-kanavalta. Alta pääset kuuntelemaan suomen- ja ruotsinkieliset laulut:

Moomins at Christmas -elokuva perustuu Tove Janssonin kirjoihin. Elokuva luodaan 1980-luvun puolalaisista stop-motion-Muumi-animaatioista.

Lue myös: Muumien Mörköä kauhistellaan maailmalla: "Jos kesy virtahepo ei saa aivojasi sulamaan, niin..."

Lähde: Music Finland

Kilpailut

Uusimmat