Kuva: Senja Rapila

Aki Samuli musiikkibisneksestä: "Kova ala, paikkoja huippuartisteille vähän"

22.02.2017 09:00 - Anna Hopi

Laulaja Aki Samuli kertoo asettavansa itse itselleen ne pahimmat paineet laulajauralla.

Laulaja Aki Samuli kannustaa uusia tulokkaita pyrkimään musiikialalle.

- Minusta kotimainen musiikkibisnes on selkeästi täynnä meitä uusia tulokkaita ja uusia artisteja. Toivottavasti tulee jatkossakin. Onhan tämä kova ala, ja paikkoja huippuartisteille on vähän. Olen eri mieltä, sopu tilaa antaa. Ihmisiltä tarvitaan enemmän on rohkeutta lähteä kokeilemaan. Olen yksi esimerkki siitä, hän toteaa Iskelmä Gaalassa tehdyssä haastattelussa.

- Joka päivä tämä pelottaa. Itse on itselleen se pahin vihollinen. Ajat keikalle ja mietit, että tuleeko tänne kukaan. Asetat itsellesi kamalia paineita. Ne häviävät kuitenkin sitten ajan myötä.

Laulaja pitää päänsä kunnossa menemällä hetken kerrallaan eteenpäin.

- En halua ajatella liian pitkälle uraani. Menen niillä askelilla, jotka minulle suodaan. Ansaitsen sen, mikä on minulle tarkoitettu siinä ajassa kun se tulee. En olisi uskonut pari vuotta sitten, että esiinnyn vielä Iskelmä Gaalassa parhaiden kotimaisten artistien kanssa. Olen siitä todella kiitollinen, hän päättää haastattelun.

Katso koko haastisvideo alta.

Lue myös: Aki Samuli ylistää laulajalegendaa: "Täyttää karismallaan isommankin tilan"

Kilpailut

Uusimmat