Onnellisessa parisuhteessa elävä Neumann: "Osoitan rakkauttani huomioimalla toista"

24.02.2017 10:00 - Anna Hopi

Naisystävän kanssa onnellinen rokkari kertoo nauttivansa toisen ihmisen huomioimisesta.

Neumannin mukaan parisuhdearki ei ole kovin paljon erilaista, vaikka oma työ onkin musiikkibisneksessä. Tähden puoliso on kypsässä iässä oleva nainen, jonka kanssa yhteiselo luistaa.

- Voi olla, että se on aika haastavaa, jos ollaan nuorempia ja suhteessa. Iän myötä kulmat hioutuvat. Loppuviimeksi en tiedä tarvitaanko siihen mitään ihmeellistä. Arjen tekee jokainen ihminen itse on sitten kukin töissä missä tahansa, hän pohtii.

- Toki, jos olet showbisneksessä, niin tällä alalla on epäsäännölliset työajat, niin siinä on toisella puoliskolla kestämistä. Se on kahden ihmisen ymmärtämistä ja oivaltamista, se yhteisolo.

Neumann luottaa musiikinteossa kemioihin, sama pätee myös rakkaussuhteissa.

- En tosin tiedä, että onko ammattikuntani poikkeuksellinen. On rekkakuskit, merellä kävijät, ilmailualalla olevat ihmiset. Sielläkin on epäsäännöllistä työtä, joku muu saattaa tehdä sen klassisen kahdeksasta neljään -päivän. Kaikki on soviteltavissa.

Miten Neumann osoittaa rakkauttaan kumppanille?

- Huomioimalla toista tottakai. Olen sen sorttinen, että pidän siitä, kun saan toisen hyvälle mielelle. Voin antaa hänelle jotain lahjaksi tai muuten huomioida. Jotkut sanovat, että meidän ammattikunta olisi narsistinen, mutta ei se välttämättä mene niin, mies muistuttaa.

- Jos puhutaan vaikka jostain joulunajasta, niin tykkään, kun saan antaa lahjan. Minulle ei ole niin tärkeää, mitä itse saan. Siinä voi olla jotain siihenkin liittyvää, kun kumminkin työskentelen alalla, jossa on tärkeää tuottaa toisille hyvää mieltä, hän päättää.

Lue myös: Neumann yllätti Iskelmä Gaalassa - tarttui juontajan rintaan!

Kilpailut

Uusimmat