Kuva: Mikko Räsänen

J. Karjalainen jännittää keikkojaan: "Kun yleisö tykkää, pelot hälvenevät kokonaan"

01.07.2017 18:15 - Anna Hopi

Karjalaisella on takaan pitkä ura, mutta ennen keikkoja silti jännittää joka kerta.

Iskelmäfestivaalien perjantain keikan jälkeen haastateltu J. Karjalainen polttaa piippuaan ja katselee kaunista kesämaisemaa bagstagella. Himoksen järvimaisema on suorastaan sielua syleilevä, ja artisti näyttää pohdiskelevalta, mutta onnelliselta.

Vaikutelma osoittautuu todeksi, kun J. Karjalainen alkaa kertoa fiiliksistään keikkasetistä.

- Keväällä olimme viimeksi kiertueella, mutta kuukaudet siinä välissä tuntuivat pitkältä. Kun menee tuohon lavalle jännitin ja mietin, että osaanko enää mitään, ja tykkääkö meistä kukaan. Lavan takana kuulosti siltä, että onko tuolla meri. Se oli kuin jotain myrskyävän meren kohinaa - ne olivat ne ihmiset, jotka odottivat meitä, hän kertaa.

- Kun menimme lavalle, ja näimme, että yleisö tykkäsi, tietyt pelot hälvenivät kokonaan. Näin eturivissä iloisia ilmeitä, ja yleisö lauloi mukana.

Karjalainen sanoo tuntevansa usein keikoillaan jonkun "suuremman läsnäoloa".

- Siitä musiikissa on oikeastaan kyse. Jokaisella on vanhoihin kappaleisiin omat muistonsa, ja kun soitamme ne biisit, yleisö muistelee niitä juttuja ja palaa niihin hetkiin. On ollut hienoa huomata, että tällaisilla ulkoilmakeikoilla on suorastaan perheitä mukana, hän hymyilee.

-  Olen hemmetin iloinen, että musiikkimme on ajatonta. On ihan sama, sanotaanko sitä rockiksi vai iskelmäksi - ne ovat niitä hienoja lauluja. Olen varma, että monet lauluistani säilyvät pitkään, ja se on lauluntekijälle iso asia.

Lue myös: Suosikkijuontaja versioi J. Karjalaisen rakastetun kappaleen - katso video

Kilpailut

Uusimmat