Kuva: Mikko Räsänen

Eini julkaisi uuden kappaleen - luvassa myös juhlakiertue

25.08.2017 11:00 - Reija Saarinen

Uusi kappale kantaa nimeä Iho iholla.

40-vuotista uraansa juhlistava Eini julkaisi tänään uuden kappaleen, joka kantaa nimeä Iho iholla. Artistin huomion tässä Heidi Maria Paalasen kirjoittamassa kappaleessa kiinnittyi etenkin yhteen kohtaan.

- Huomioni kiinnitti heti erittäin tarttuva hokema IHO IHOLLA, joka toimi lähes korvamatona kertsin melodiassa. Muutoinkin teksti tuntui raikkaalta ja kokonaisuus istuu tähän päivään, Eini kertoo.

Myöhemmin syksyllä Eini suuntaa tienpäälle, sillä edessä on Yes sir 40v -juhlakiertue, jossa ei hittejä säästellä.

- Odotan jo kovasti keikkojen alkamista. Uusi, nuorista loistavista muusikoista koostuva bändi tuo tarvittavan lisäenergian esiintymislavalle. Uudet raikkaat sovitukset tekevät vanhoista hiteistäni moderneja ja popahtavia. Olen innoissani kaikesta tästä.

Uuden kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Einin ensisingle, Yes Sir, alkaa polttaa julkaistiin 40 vuotta sitten eli vuonna 1977. Siitä lähtien Eini on kiertänyt suomalaisia keikkalavoja viihdyttäen tanssikansaa lukuisilla hittibiiseillään. 

Lue myös: Arkuudesta kärsinyt Eini: "On vaatinut kovasti työtä, etten ajattelisi itsestäni alentavasti"

Kilpailut

Uusimmat