Kuva: Mikko Räsänen

Huumekäry vaikutti Jari Sillanpäähän rajusti: "En uskaltanut mennä kotoani ulos"

05.10.2017 08:16 - Anna Hopi

Laulaja Jari Sillanpää, 52, päätti vaieta huumekärystä kiertueella, koska ei halunnut viedä päähuomiota pois tärkeimmästä, eli musiikista.

Laulaja Jari Sillanpää aloitti Valokeilassa -kiertueensa kohun keskeltä. Hän kärysi syyskuun puolivälissä huumeratista poliisin pysäytettyä tähden Helsingissä Lönnrotinkadulla. Tilanne osui ikävään saumaan, koska artisti valmistautui samaan aikaan 13 paikkakuntaa kattavaan konserttisalikiertueeseen.

Oulun Madetojan konserttisalissa nähtiin kiertueen aloituspäivänä 29. syyskuuta tasapainoiselta vaikuttava laulaja, joka osasi ottaa yleisönsä tutulla valovoimaisuudella ja lämmöllä vastaan.

Sillanpää kertoi IskelmäKeskiviikko-risteilyllä Timo Virkkulalle, miten hän sai koottua mediamylläkän keskellä itsensä keikkoja varten.

- Se edellinen viikko ennen ensimmäistä konserttia oli aivan kauhea. Yritin olla lukematta kaikkea, mitä lehdissä kirjoitettiin. Olin niin maassa, en ole varmaan ikinä ollut, sanoo artisti Virkkulan haastattelussa.

- Kaiken sen paskan keskellä näin jonkun toivon säteen, se oli jossain pohjalla. Ajattelin, että nousen tästä vielä. Mutta oli se aivan hirveää - en uskaltanut mennä kotoani ulos.

Sillanpää kertoi painineensa sen asian kanssa, puhuisiko hän keikoilla huumekärystään.

- Tiesin, että media odottaa, ja jotkut yleisössä odottavat, että kommentoin tätä. Rupeanko mediahuoraksi, ja alan antamaan ihmisille sen, mitä he haluavat? En lähtenyt sitten siihen, hän sanoo.

- Löysin siihen olotilan, ettei tästä puhuta ensimmäisenä keikkailtana. Se olisi ollut naurettavaa ja lapsellista. Annoin mieluummin musiikin puhua. Tottakai siellä saattoi olla joku, joka oli pettynyt, etten puhunut aiheesta, mutta so what?

Miten yleisö otti tähden vastaan?

- Aivan mielettömästi, koko yleisö oli niin...täynnä rakkautta, Jari Sillanpää liikuttuu vuolaisiin kyyneliin.

Kiertue täynnä valovoimaisuutta

Sillanpää kertoi suunnitelleensa Valokeilassa -kiertueen huolella kokoonpanonsa kanssa.

- Ensin pelkäsin, että onko tämä liian pienimuotoista. Mutta ei se ollut. Aina pitää luottaa siihen ensimmäiseen fiilikseen, kun lähdet tekemään pienellä kokoonpanolla keikkaa ja laulamaan vähän eri tavalla biisejä. Jengi on tykännyt todella paljon, kertoo Sillanpää.

- Siinä käy niin, että nälkä kasvaa syödessä ja alat haluta enemmän. Mietit, että riitänkö minä? Pitää keksiä uusia, hienompia juttuja. Pohjalla kytee se ajatus, että haluaisin kuitenkin tehdä ihan pelkistettynä näitä ihania biisejä, joita olen saanut levyttää.

Uudistumisen paine on tuonut Sillanpäälle jännitystä ja pelkotiloja uran aikana. Nyt hän päätti antaa kaiken esityksen suunnittelusta vastuuta pianisti ja kapellimestari Heikki Elolle. Tutut kappaleet on myös sovitettu ihan uudella tavalla.

- Oot täydellinen -kappalekin on viety tällaiseen Dixie Land -Amerikan tyyliin. Kierrellään maapalloa näillä biiseillä. Jengi tykkää siitä, että kaikki nyanssit kuuluvat paremmin. Se ei kuitenkaan vie kappaleista mitään pois, hän päättää haastattelun.

(kuva: Mikko Räsänen)

Jari Sillanpään Valokeilassa-kiertueen keikat näet alta.
 
Torstai 5.10. Savonlinnasali, SAVONLINNA
Perjantai 6.10. Kuusankoskitalo, KOUVOLA – Loppuunmyyty!
Lauantai 7.10. Logomo, TURKU
Torstai 12.10. Tampere-talo, TAMPERE
Perjantai 13.10. Promenadikeskus, PORI – Loppuunmyyty!
Lauantai 14.10. Peuranka Areena, LAUKAA
Sunnuntai 15.10. Lappeenranta-sali, LAPPEENRANTA
Keskiviikko 25.10. Verkatehdas, HÄMEENLINNA – Loppuunmyyty!
Torstai 26.10. Sibeliustalo, LAHTI
Perjantai 27.10. Mikaeli, MIKKELI
Sunnuntai 29.10. Finlandia-talo, HELSINKI

Lue myös: IL: Jari Sillanpää kärysi huumeista - poliisi pysäytti liikenteessä

Lue myös: Huhut Jari Sillanpään vaikeuksista alkoivat jo 2016 - katso oudot kuvat ja video

Lue myös: Fanit järkyttyivät Jari Sillanpään huumekärystä: "Anteeksiantamatonta!"

Lue myös: Jari Sillanpää pelkää huumekohun vaikuttavan uraansa - "Yritän tästä kasata itseni"

Lue myös: Jari Sillanpää herkistyi TV-lähetyksessä: "Jaksaisinko olla ymmärtäväinen isä?"

Kilpailut

Uusimmat