Kuva: Senja Rapila

Neon 2 -tähtien ystävyys syveni tauon aikana: "Emme ole kavereita siksi, että soitamme bändissä"

23.10.2017 10:45 - Anna Hopi

Jussi Rainio ja Rami Alanko huoltavat ystävyyttään pyytämällä toisiaan remonttiavuksi.

Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainio ja Rami Alanko nousivat yhdessä yhdeksi 90-luvun isoimmista bändeistä. Yhtyeen kappaleet Kemiaa, Polku, Ei yksinäinen unta saa ja Harmaan sävyjä ovat kiistattomiä popklassikoita. Bändi lopetti aktiivisen keikkailun suosionsa huipulla. Vuoden 1997 jälkeen Neon 2:sta ei ole nähty keikkalavoilla harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Tauonkin aikana bändin keulahahmot näkivät toisiaan säännöllisesti. Nyt, kun Neon 2 on jälleen palannut keikoille, jäsenet eivät voisi olla enempää innoissaan päästessään jälleen kohtaamaan yleisönsä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Muusikko Rami Alanko ehti tehdä keikkatauon aikana bisnestä monella muulla saralla. Hän on onnellinen voidessaan jälleen esiintyä Jussi Rainion ja muun bändin kanssa.

- Meillä meni niin tuhottoman monta vuotta, ettemme tehneet musiikkia yhdessä. Kuitenkin näimme usein ja säännöllisesti. Löytyi sekin vaihde, ettei meidän tarvitse olla Jussin kanssa kavereita vaan siksi, että teemme musaa. Viihdymme toistemme seurassa muutenkin, Alanko sanoo.

- Nyt kun keikkailu ja ystävyys ovat jälleen molemmat samassa paketissa, olen tietenkin iloinen siitä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Voiko bändissä olemista verrata avioliittoon?

- Kyllä voi. Ja meillä on ollut ryppyjä rakkaudessa vähän kuin avioliitossa, Alanko hymyilee.

- Onneksi ne rypyt on sittemmin silitetty, puuttuu Jussi Rainio puheeseen.

Rainiolla on vain hyvää sanottavaa bänditoveristaan.

- Täytyy sanoa, että Ramia voi kutsua ihan helvetin hyväksi ystäväksi. En oikein tiedä, millaisesta asiasta ei voisi hänelle soittaa. Rami on sellainen ihminen, että jos minulla on jotain huolia tai murheita, hän tulee ensiksi mieleen, koska hän on viisas mies, Rainio sanoo suorasukaiseen tapaansa.

(kuva: Senja Rapila)

Muusikoiden yhteinen harrastus on remontointi. Vuosien aikana on laitettu kuntoon muun muassa Alangon asuntoa ja mökkiä.

- Remontoiminen on minulle mielekästä puuhaa, jossa sielu lepää. Pääsen tekemään jotain käsilläni, Rainio kertoo.

Rami Alanko ylistää bänditoveriaan myös eteväksi puunkaatajaksi.

- Se homma on täysin Jussin tonttia, itse en siihen työhön tartu.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Neon 2 muistelee 1990-luvun alun hiustyyliään - "Hävettää ja naurattaa"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat