Kuva: Mikko Räsänen

Iskelmä Gaalan Vuoden naisartisti on Kaija Koo: "Kärsin nuorena erikoisesta äänestäni"

31.01.2018 19:34 - Reija Saarinen

Kaija Koo on tehnyt urallaan lukuisia hittejä.

Iskelmän kuuntelijat pääsivät jälleen antamaan äänensä Iskelmän vuosiäänestyksessä. Tällä kertaa Vuoden naisartisti tittelin vei Iskelmä Gaalassa itselleen Kaija Koo, joka on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran.

Kaija on yksi Suomen tunnetuimmista laulajista, joka on tuttu näky niin klubeilla kuin festarilavoillakin. Viime vuonna Kaija teki myös uuden aluevaltauksen ja lähti elämänsä ensimmäiselle kirkkokiertueelle.

Tämän lisäksi hän on tähdittänyt Vain elämää -sarjaa kahteen otteeseen, viimeksi vuonna 2017 all star -teemaisella kaudella.

Kaijan tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa Tinakenkätyttö, Tule lähemmäs beibi, Minä muistan sinut, Kaunis, rietas, onnellinen sekä Vapaa.

Kaija itse kommentoi voittoaan seuraavasti:

- Musta on hienoa, että suomalaista musiikkia arvostetaan. Olen sitä mieltä, että Iskelmä tekee hyvää työtä. Suomalainen musiikki on runoja. On ihanaa, että saan olla mukana tekemässä näitä tarinoita.

- Tunnustan, että olen ollut vähän sellainen ruma ankanpoikanen. Kärsin aina nuorena siitä, että mun ääni on niin erikoinen. Siitä äänestä tuli kuitenkin joutsen. Se että saan tällaisen tunnustuksen, se on ihanaa. Se tuntuu entistä paremmalta, kun olen 38 vuotta tässä pyörinyt ja musta ei millään meinaa päästä eroon, Kaija toteaa.

 Lue myös: Kaija Koo, 55, avoimena: "Haluaisin ahneuden ja itsekkyyden pois itsestäni"

Kilpailut

Uusimmat