Kuva: Getty Images

Euroviisuvoittaja Alexander Rybak tekee paluun viisuihin - edustaa nyt aivan erilaisella kappaleella

12.03.2018 17:45 - Iiro Myllymäki

Fairytale-kappaleellaan valloittanut Alexander Rybak palaa viuluineen viisulavalle.

Norja marssittaa tänä vuonna euroviisulavalle aiemman viisuvoittajan. Viulunsoitollaan valloittanut Alexander Rybak, 31, voitti vuoden 2009 Euroviisut Fairytale-kappaleellaan kaikkien aikojen suurimmalla pistepotilla. Tänäkin vuonna mieheltä nähdään lavalla viulunsoittoa, mutta musiikkityyli on vaihtunut kansanmusiikkisävytteisestä popista modernimpaan suuntaan.

Mies on itse kirjoittanut That’s How You Write A Song -kappaleensa. Viisuvoittonsa jälkeen mies on keikkaillut ympäri Eurooppaa ja julkaissut neljä albumia. Rybak on kommentoinut, että hän toivoo tämän vuoden viisukappaleensa toimivan inspiraationa ihmisille ja kannustavan ihmisiä luottamaan itseensä.

Arvio:

Tämän kappaleen kohdalla tunteeni ovat ristiriitaisemmat kuin yhdenkään muun tähän asti kuulemani tämän vuoden viisubiisin. Ensin tuli myötähäpeä. Katsoin esityksen ja mietin, että koko biisi on aivan ideasta lähtien kömpelö ja esitykseen kuuluva digitaalisesti kuvaan lisättyjen soittimien soitto noloa. Sitten tuli hämmennys. Luin viisufanien kommentteja ja yllätyin, että kommentit eivät olleetkaan täynnä yksimielistä lyttäystä. Tämän jälkeen alkoi tulla ymmärrys. Aloin itsekin huomata esityksen hyvät puolet ja ilahtua siitä, miten erilaisella kulmalla Norja lähtee nyt Euroviisuihin muihin maihin verrattuna.

Itse kappalehan ei ole kummoinen. Biisi on viululla höystettyä köyhän miehen Bruno Marsia, ja sanojen ”näin kirjoitat laulun” -sanoma on vähintäänkin kyseenalainen. Kun biisinkirjoitusta opetetaan näin heikolla biisillä, lopputulos on yhtä uskottava kuin kielenhuolto-opas, joka on täynnä kirjoitusvirheitä. Kappaleen kertosäe kuulostaa niin paljon säkeistön ja kertosäkeen väliin asetettavalta bridge-osuudelta, että jo yksin siihen pohjautuen voisi kirjoittaa That’s Not How You Write A Song -kappaleen. Biisin huippukohdaksi muodostuu Rybakin viuluosuus, joka ei onneksi ole yhtä ärsyttävän tarttuva kuin Fairytalessa.

Rybak itse kyllä näyttää noudattavan omia biisinkirjoitussääntöjään hyvin. Vapaasti suomennettuna säännöt ovat ”usko kappaleeseesi” ja ”anna vaan mennä”, ja näin Rybak tekee. Hän on kappaleensa kanssa lavalla kuin kotonaan ja selvästi uskoo, että tämä on ihan sairaan hyvä euroviisubiisi. Omasta mielestäni kappale toimisi paremmin Disney-musikaalissa, jossa musiikinopettaja opastaa tähdeksi haluaville teineille, miten voi itse tehdä biisinsä ja näin saada lisää artistista uskottavuutta. ”Uskokaa unelmiinne, niin ne toteutuvat”, musiikinopettaja sanoo ennen kuin puhkeaa lauluun.

Ristiriitaisten tunteiden keskeltä nousen ja totean, että esitys on varmasti hauskaa ja fiilistä nostattavaa katsottavaa, mutta biisi ei missään kohtaa yllä itse esityksen tasolle. Noin, sain muodostettua mielipiteeni.

Lue aiemmat viisuesittelyt tästä linkistä.

Lue myös: Viro on Euroviisujen ennakkosuosikki - laulussa todennäköisesti viisuhistorian korkein nuotti!

Lähteet: Eurovision.tv, Dagbladet, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat