Kuva: Senja Rapila

Mariska jätti muille sanoittamisen, keskittyy nyt itseensä - "Aiemmin jätin itselleni jämäenergiat"

20.05.2018 18:15 - Iiro Myllymäki

Mariska on työstänyt uutta albumia monin tavoin hyvin eri lailla kuin aiempia albumejaan.

Laulaja-lauluntekijä Mariska, 39, valmistelee parhaillaan uutta albumia. Moni asia on muuttunut tämän levyn tekoprosessissa verrattuna naisen aiempiin. Vuosi sitten Mariska oli tilanteessa, jossa hänellä ei ollut yhteistyökumppaneita ja mahdollisuus lähteä viemään musiikintekemistään mihin suuntaan hän vain haluaa. Muun muassa Anna Puulle ja Jenni Vartiaiselle hittikappaleita sanoittanut Mariska päätti keskittyä täysillä oman musiikkinsa tekemiseen. Nainen on kuvannut muutosta Leo Stillmanin vetämässä Biisintekijän päiväkirja -podcastissa.

- Olen pistänyt hanat kiinni toisille artisteille kirjoittamisessa ja rajoittanut sitä huomattavasti. Olen ennen aina tehnyt päällekkäin omaa levyä ja muiden kappaleita ja jättänyt itselleni jämäenergiat. Nyt olen säästänyt isoimmat energiat itselleni, Mariska kertoo.

Energian uusi suuntaaminen johti siihen, että Mariska päätyi tekemään isommalta kuulostavaa musiikkia kuin ennen. Nainen kertoo päässeensä viime talven alussa tilaan, jossa hän itkien sanoitti suuria tunteita käsitteleviä kappaleita.

Sanoittamisen lisäksi nainen on nyt ensimmäistä kertaa kokonaan vastuussa kappaleiden säveltämisestä. Lapsena pianotunteja ottanut Mariska päätti antaa soittimelle pitkästä aikaa mahdollisuuden ja istui kotonaan olleen vanhan sähköpianon ääreen sointuja hakemaan.

- Tämä on täysin uusi metodi minulle. Olen ennen tykännyt sysätä soinnutusvastuun ammattilaisille ja itse kehittänyt vain laulumelodian, Mariska sanoo.

Uuden levyn lisäksi Mariskalta voi odottaa hänen ensimmäistä lastenrunokirjaansa, joka ilmestyy syksyllä. Muun muassa tästä kirjasta ja Mariskan biisintekouran varhaisvaiheista pääset kuulemaan podcastissa, jonka voit kuunnella alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.

Lue myös: Jari Sillanpää tarvitsi uusia kappaleita - Mariska kirjoittikin huoralaulun

Kilpailut

Uusimmat