Kuva: Senja Rapila

Juha Tapion Pieniä taikoja -kiertueelle mieletön päätöskonsertti: "Erilainen, intiimi ja hauska"

29.04.2019 09:10 - Reija Saarinen

Erilainen ilta järjestetään Helsingin Jäähallissa 1. marraskuuta.

Suursuosiosta nauttiva Juha Tapio, 45, järjestää Pieniä taikoja -kiertueelle arvoisensa päätöksen. Pieniä taikoja -spesiaali järjestetään Helsingin Jäähallissa 1. marraskuuta.

Tapion Instagram-julkaisun mukaan luvassa on täysin erilainen ilta, jolta on lupa odottaa intiimiyttä sekä hauskuutta.

"Vielä yhden ja ainoan kerran! Loppuunmyyty, häikäisevän palautteen saanut Pieniä Taikoja-kiertue saa arvoisensa päätöksen: Leirinuotio syttyy isoon roihuun! Luvassa Todellinen Pieniä Taikoja-spesiaali! Riisuttu, erilainen, erityinen, intiimi, koskettavan hauska ja yllätyksellinen ilta Helsingin Jäähallissa pe 1.11.2019, liput myyntiin Ticketmasterissa to 2.5. klo 9. Jipii," Tapio kirjoittaa jakamansa kuvan yhteydessä.

Tapio itse aikoo jäädä tauolle ensi vuonna. Omien sanojensa mukaan aika on nyt tauolle kypsä.

- Kyllä aion tehdä uusia lauluja ja pysyä työrytmissä kiinni. Olen nyt 20 vuotta tehnyt levyjä ja kiertänyt, nyt koitan kuitenkin vähän rytmittää tätä, hän kertoi aiemmin tänä vuonna Iskelmä Gaalassa.

Koko haastattelun pääset katsomaan täältä.

Lue myös: Juha Tapio esiintyi Olli Lindholmin muistoksi Iskelmä Gaalassa: Tunteet täytyy lykätä hetkeksi pois

Lue myös: Juha Tapio jutteli kauniisti pitkästä avioliitostaan MTV:lle: "Loputon seikkailu"

Kilpailut

Uusimmat