Kuva: Lauri Kujanpää

Antti Ketonen muistelee ikävää fanikohtaamista - 'Muistan, kuinka kynnet uppoutuivat ihooni'

28.02.2020 17:45 - Lauri Kujanpää

Ketonen julkaisi tänään uuden kappaleen Jos sua ei huomenna ois.

Suosikkilaulaja Antti Ketonen, 41, julkaisi tänään uuden kappaleen Jos sua ei huomenna ois. Muun muassa jättihitistään Olisitpa sylissäni tunnettu komistus kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että idea uuteen lauluun tuli keskellä yötä.

- Olin eräs yö nukkunut hetken ja tuo kappaleen nimi tuli mieleeni. Ajattelin, että kuulostaapa hyvältä ja muistin sen vielä aamullakin. Kappale kertoo siitä, että usein ei tule sanottua niitä rakkaita sanoja lähimmäisilleen. Oli kyseessä sitten yksittäinen rakkaus tai esimerkiksi ystävät, niin välittämisestä tulee liian vähän kerrottua. En ole itse kovin hyvä puhuja, joten monesti nämä asiat sanotaan sitten laulujen kautta, Ketonen sanoo ja jatkaa kiittämällä fanejaan:

- Palaute on ainakin tähän mennessä ollut äärimmäisen hyvää uudesta biisistä, joten kiitos siitä kaikille, Ketonen iloitsee.

Ketonen kertoo, että hänellä on oma studio, jossa uutta albumiakin voi valmistella. Uusi levy on tarkoitus julkaista tulevaisuudessa.

- Onhan se hienoa, kun on täydellinen rauha työskennellä ja kokeilla erilaisia juttuja. Olen tietenkin kiitollinen siitä, että sain edes Olisitpa sylissäni -kappaleesta yhden jättihitin, mutta en voi antaa sen vaikuttaa siihen, mitä teen jatkossa. Haluan kehittyä ja tehdä kaikenlaista mielenkiintoista, joka palvelee varsinkin minua itseäni.

Fanikulttuuri

Upeaääninen ja komea Ketonen on saanut osakseen paljon huomiota sekä ihastelua. Mies jopa tapasi nykyisen vaimonsa keikallaan.

Ketonen sanoo haastattelussa, että kohtaa erilaisia ihmisiä milloin missäkin - jotkut saattavat flirttailla ja jotkut eivät.

- Kyllähän niitä kohtaamisia tulee, jossa ihmiset tulevat hieman tuttavallisemmin juttelemaan. Keikkojen lisäksi niitä saattaa tapahtua esimerkiksi Prisman kassalla tai Stockmannin Herkussa. Tai sitten tietenkin baarissa, kun ihmiset ovat nauttineet hieman hieman alkoholia. Ne ovat yleensä hyvin hauskoja tilanteita eikä niistä jää minkäänlaista ikävää fiilistä, Ketonen nauraa.

Eräs fanikohtaaminen on kuitenkin ollut hieman ikävämpi.

- Olin viime viikolla laivalla keikalla ja siellä eräällä naisella oli sellaiset pitkät rakennekynnet. Muistan, kuinka ne kynnet yhtäkkiä vain iskivät kiinni ihooni ja yritin niitä repiä pois, sillä järjestyksenvalvojat eivät heti ehtineet tilanteeseen. Tietenkin sen ymmärtää, että kun keikalla yleisö innostuu, niin tuollaisia ylilyöntejä saattaa tulla. En usko, että se vahingoittaminen on tarkotuksellista.

- Tietenkin sekin on vähän ahdistavaa, jos joku vain nappaa päästä kiinni eikä päästä irti.

Tällä viikolla keskustelua on aiheuttanut paljon laulaja Evelinan tapaus, jossa laulajakaunotar sai kuulla ikävää huutelua keikalla. Ketonen myöntää, että kaikenlaista huutelua tulee myös hänen keikoillaan.

- Kyllähän sitä valitettavasti tapahtuu. Mutta minulla on käynyt myös sellainen hauska tilanne, jossa Arttu Wiskari oli luvannut, että Ketonen esiintyy ilman paitaa. Silloin myös yleisö huuteli minulle, että paita pois, mutta en siihen lähtenyt. Kiitos vaan Artulle!

Laulun opiskelu

Ketonen sanoo, että haluaa kehittyä artistina, mutta myös laulajana. Hän kävi opiskelemassa laulamista jopa Tanskassa.

- Tuolla Tanskassa kävin sellaisen viikon kurssin, jossa keskityttiin lauluun ja laulutekniikkaan. Kävimme ryhmässä yksityiskohtaisesti läpi elimistön toimintaa laulamisen aikana ja pohdittiin muun muassa, miten ja miksi joku Whitney Houston pystyy niin uskomattomiin suorituksiin. Sain tuolta paljon sellaisia ahaa-elämyksiä, ja harjoittelenkin nyt päivittäin sitä, että saan kehitettyä ääntäni.

- Jännittävintä tuolla oli se, että en ole aikoihin puhunut kunnolla englantia, ja tietenkin, kun tuolla kommunikaatio käytiin kyseisellä kielellä, niin siinä meni muutama päivä tottua.

Lopuksi Ketonen antaa vielä vinkkejä niille, jotka haaveilevat laulajaurasta.

- Asioille pitää antaa aikaa. Hyvät jutut eivät nimittäin pakolla tapahdu heti, Ketonen pohtii ja jatkaa:

- Meillä on paljon sellaisia artisteja, jotka menestyvät nopeasti, mutta sitten kaikki saattaakin kaatua. On tärkeää uskoa siihen omaa tekemiseen ja panostaa musiikkiin niin paljon kuin ikinä vain pystyy. Itse olen elävä esimerkki siitä, että voi mennä 20 vuotta, että saa ensimmäisen jättihitin, Ketonen nauraa.

Kuuntele uusi Jos sua ei huomenna ois -kappale alta tai suoraan Spotify-palvelusta.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Iskelmätähden vanhemmat kävelivät ulos kesken keikan - "Tämä on ollut heille aikamoinen järkytys"

Lue myös: Mikä tyyli! Antti Ketosen asu käänsi katseita Iskelmä Gaalassa

Kilpailut

Uusimmat