Kuva: AOP

Miksi Euroviisuja ei voitu siirtää eteenpäin tai järjestää etänä? Kokosimme vastaukset yhteen

18.03.2020 16:11 - Iiro Myllymäki

Eurovision laulukilpailu peruttiin kokonaan tältä vuodelta.

Tänään keskiviikkona tiedotettiin, että Eurovision laulukilpailua ei järjestetä tänä vuonna koronapandemian takia. Kilpailu oli tarkoitus järjestää toukokuun puolessavälissä Rotterdamissa Alankomaissa.

Kilpailun järjestävän Euroopan yleisradioyhtiö EBU:n virallisessa tiedotteessa vastataan moneen fanien mieltä polttavaan kysymykseen. Suomensimme kysymykset ja vastaukset alle.

Miksi Eurovision laulukilpailu perutaan?

Covid-19-taudin leviäminen ympäri Euroopan ja osallistuvien yleisradioyhtiöiden sekä Alankomaiden hallituksen asettamat rajoitukset tarkoittavat, että livetapahtumaa on mahdotonta edistää suunnitellulla tavalla.

Miksi tapahtumaa ei voi siirtää?

Tilanne Euroopassa pysynee epävarmana seuraavina kuukausina, ja tässä vaiheessa emme pysty varmistamaan, että pystyisimme järjestämään tämän kokoluokan tapahtumaa myöhemmin tänä vuonna. Myöhemmin tänä vuonna järjestettävä kilpailu merkitsisi myös, että voittavan maan yleisradioyhtiöllä olisi vähemmän aikaa järjestää seuraavan vuoden kilpailu.

Eikö kilpailua olisi voinut pitää ilman yleisöä?

Noudatamme huolellisesti viranomaisten neuvoja suojellaksemme kaikkien kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Alankomaissa asetetut rajoitukset suuren ihmismäärän kokoontumisille ja kansainväliset matkustusrajoitteet tarkoittavat, että tapahtuman järjestäminen edes ilman yleisöä on mahdotonta nyt.

Miksi show’ta ei olisi voinut järjestää etänä?

Euroviisujen ytimessä on tuoda delegaatiot, artistit ja fanit yhteen samaan paikkaan ja antaa artisteille tasa-arvoiset mahdollisuudet kilpailla samalla lavalla. Näissä äärimmäisissä olosuhteissa Eurovision laulukilpailun järjestäminen toisella tavalla ei kävisi yhteen arvojemme ja tapahtuman historian kanssa. Kilpailun uniikki formaatti kansainvälisenä livetapahtumana tarkoittaa, että ei ole realistista vaihtoehtoa kilpailun järjestämisen tavalle. Näin ollen ei ole muuta vaihtoehtoa kuin perua show.

Saavatko valitut artistit kilpailla ensi vuonna?

Tästä keskustellaan referenssiryhmän ja osallistuvien yleisradioyhtiöiden kanssa ja tiedotamme päätöksestä myöhemmin.

Mitä lipuilleni tapahtuu?

Sinua informoidaan asiasta niin pian kuin mahdollista. Katsomme, saavatko ostajat rahansa takaisin vai käyvätkö liput ensi vuoden tapahtumaan. Kun asiasta on enemmän selvyyttä, lipun ostaneet saavat sähköpostia käytössä olevista vaihtoehdoista. Sähköposti tulee siihen osoitteeseen, jota käytettiin lipun ostossa.

Onko ensi vuoden kilpailulle jo päivämäärää?

EBU, NPO, NOS, AVROTROS ja Rotterdamin kaupunki jatkavat keskustelua mahdollisuudesta pitää kilpailu vuonna 2021. Vielä on liian aikaista puhua yksityiskohdista ensi vuoden tapahtumasta.

Lue myös: Kolumni: UMK:n ruma jälkipyykki paljastaa, mistä Cicciolina-fanituksessa todella oli kyse

Lue myös: Ruotsin euroviisutähti Benjamin Ingrosso kuuli UMK-biisit - kertoo nyt mielipiteensä Cicciolinasta

Lähde: Eurovision Song Contest

Kilpailut

Uusimmat