Kuva: MTV3

Masked Singer -hahmon takaa paljastunut ex-missi on myös laulaja - katso tuore musiikkivideo

26.04.2020 10:45 - Henna Koste

Varo juonipaljastuksia.

Eilisessä Masked Singer Suomi -ohjelman jaksossa Kanan maskin takaa paljastui entinen Miss Suomi ja tv-persoona Viivi Pumpanen, 31. Pumpanen kertoi Instagramissa jakson jälkeen, että hänelle oli vaikeaa olla vastaamatta ihmisten uteluihin sosiaalisessa mediassa. Pumpanen esitti viimeisessä jaksossaan Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en -kappaleen. 

Kanan eli Pumpasen laululahjat herättivät paljon kehuja alusta alkaen. Moni uskoikin maskin takaa paljastuvan ammattilaulajan. Pumpanen onkin laulajauransa alkutaipaleella. Viime syksynä Pumpanen julkaisikin kolmannen sinkkunsa Sun kaltainen. Hän julkaisi tuolloin myös ensimmäisen musiikkivideonsa. 

Hän kertoi Iskelmän haastattelussa, että kappale tuntui hänestä heti henkilökohtaiselta. 

- En haluaisi edes laulaa sellaisista asioista, jotka eivät ole henkilökohtaisia. Sun Kaltainen -biisissä jokainen hetki on osa jotain tarinaa elämästäni, Pumpanen kuvailee. 

Katso Sun kaltainen -musiikkivideo alta. 

Viivi Pumpanen valittiin Miss Suomeksi vuonna 2010. Sittemmin nainen on tehnyt monipuolista uraa viihteen saralla. (kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Viivi Pumpanen julkaisi ensimmäisen kappaleensa: "Laulaminen on ollut aina salainen unelma"

Kilpailut

Uusimmat