Kuva: Emmi Moilanen

Miksi smurffilevyjen julkaisu lopetettiin? Viimeisin albumi vuodelta 2014

22.07.2020 09:15 - Iiro Myllymäki

Universal Musicin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen toivoo, että Smurffien musiikillinen paluu toteutuu vielä.

Alun perin sarjakuvista tutuilla Smurffit-hahmoilla on ollut menestyksekäs musiikkiura Suomessa. Kirjoitimme aiemmin smurffilevyjen saamasta hurjasta suosiosta ja sanoittaja Pekka Erosen roolista tässä.

Suomessa Smurffit-levyjä julkaistiin vuosina 1996—2014 yhteensä 23 kappaletta. Niiden myyntiluvut ovat kivunneet yhteensä noin 900 000 kappaleeseen. Projekti sai alkunsa, kun EMI Music Finland -levy-yhtiön kotimaisesta tuotannosta vastannut Gabi Hakanen bongasi Alankomaiden musiikkilistoilta Smurffien levyn ja päätti EMI Finlandin silloisen toimitusjohtajan Heikki Puhakan kanssa tuoda konseptin Suomeen.

Ajoitus oli täydellinen. Suomi oli voittanut jääkiekon miesten maailmanmestaruuden vuonna 1995, ja Smurffien ensimmäisenä musiikkinäytteenä päätettiin julkaista Smurffijengi-kappale tätä seuraavana vuonna. Smurffijengi-kappale on pesunkestävä lätkätsemppausbiisi, jossa Smurffeja kannustetaan jääkiekkomatsissa. Sanoittaja Pekka Eronen hyödynsi monesti smurffibiiseissä otusten sinivalkoista väritystä ja kirjoitti urheiluaiheisia tekstejä. Gabi Hakanen kertoo Voice.fi:lle, että lätkähuumaa hyödynnettiin kunnolla Smurffien musiikkiuran lanseerauksessa.

- Lätkä oli silloin valtavassa nosteessa ja oleellinen osa kansallista identiteettiämme. Smurffijengin teksti kirjoitettiin nimenomaan lätkähuuma mielessä. Prässäsimme biisistä ison erän cd-singlejä, jotka postitimme suomalaisten jääkiekkoseurojen junioritoiminnasta vastaaville henkilöille. Idea oli saattaa biisi soimaan ”pukukoppimusiikkina”. Ja homma toimi! Gabi Hakanen muistelee.

Sanoittaja Pekka Eronen muistaa, että kappale iski kohderyhmänsä tajuntaan välittömästi.

- Muistan sen päivän, kun sinkku oli julkaistu ja kävelin Helsingissä Eerikinkatua pitkin. Vastaan tuli pikkukundi, joka lauloi Smurffijengiä ja kantoi lätkäkamoja. Se säväytti. Hän kyllä lauloi sen vähän väärin ”maalataan, smurffijengi, maalataan”, Eronen naureskelee.

Oikeastihan kyseinen kohta kuuluu ”maalatkaa, smurffijengi, maalatkaa”.

- Meinasin korjata kaveria, mutta ajattelin, etten viitsi ehkä setäillä tässä.

Smurffien comeback toiveissa

Alkuun smurffilevyt myivät kuin häkä. Ensimmäinen albumi Tanssihitit Vol. 1 on myynyt huimat yli 174 000 kappaletta, mikä tekee siitä Suomen kaikkien aikojen kahdeksanneksi myydyimmän levyn. 23 julkaistusta levystä 19 on myynyt kultaa tai platinaa. EMI julkaisi ensimmäiset 21 levyä, ja kyseisen levy-yhtiön ostanut Universal Music puolestaan julkaisi kaksi viimeisintä — joista kumpikaan ei ylittänyt kultalevyyn vaadittavaa myyntimäärää. Vuoden 2014 jälkeen uusia smurffilevyjä ei ole kuulunut. Universalin toimitusjohtaja Kimmo Valtanen kertoo, että syy tähän on fyysisten levyjen myynnin selvä vähentyminen. Koska smurffibiisit eivät saaneet radiosoittoa, levymyynti oli koko smurffiprojektin kulmakivi. Musiikin suoratoisto ei onnistunut korvaamaan sitä, mikä levymyynnissä menetettiin.

- Se projekti ei ollut enää samalla tavalla tuottoisa. Päätimme pistää brändin ja konseptin tauolle, Valtanen kertoo.

Kimmo Valtasen mukaan Smurffien musiikkiura on nimenomaan tauolla eikä välttämättä kokonaan loppunut. Hänen mukaansa Smurffien musiikillisesta comebackista on keskusteltu viimeksi tämän vuoden puolella, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ainakaan vielä ole tehty.

- Sanoisin vähän kuin Matti Nykänen, että se on fifty-sixty. Toivon, että Smurffien musiikillinen paluu toteutuu vielä. Emme ole suinkaan kuopanneet sitä ajatusta, Valtanen sanoo.

Hän uskoo, että smurffimusiikkia ei tehtäisi enää albumivetoisena kuten ennen. Hänen mielestään parhaiten voisi toimia se, että julkaistaisiin yksittäisiä, ajankohtaisia biisejä smurffiversioina.

- Se sukupolvi, joka on kasvanut smurffibiisien parissa alkaa olla nyt aikuisia. Smurffien paluussa voisi olla hauskaa nostalgia- ja läppäarvoa, Valtanen uskoo.

Pekka Eronen kertoo, että hän voisi mielellään palata smurffisanoittajan rooliin.

(kuva: Emmi Moilanen)

Missään muualla maailmassa smurffilevyistä ei ole tullut niin suurta ilmiötä kuin Suomessa. Pitkään projektia vetänyt Gabi Hakanen on ylpeä siitä, millaisen jäljen Smurffit ovat jättäneet suomalaiseen lastenmusiikkiin.

- Suhtauduimme projektiin todella ammattimaisesti. Halusimme tehdä laadukasta, koskettavaa, hauskaa ja innostavaa uutta lastenmusaa lapsille, lapsenmielisille nuorille ja aikuisille. Kaikkien smurffilevyjen sessiot olivat todella hauskoja tehdä, ja se kuuluu myös lopputuloksessa. Näissä sessioissa ilo oli mukana jokaisella osa-alueella, Hakanen sanoo.

Lue myös: Smurffilevyistä tuli jätti-ilmiö Suomessa - nyt sanoittaja kertoo, miksi tekijät pidettiin salassa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat