Kuva: Jaakko Manninen

Erotyöstä sai alkunsa Jari Väyliön henkilökohtaisin kappale - kuuntele Jälki

11.09.2020 08:15 - Reija Saarinen

Oliverin uutuuskappale kantaa nimeä Jälki.

Oliver julkaisi tänään 11. syyskuuta uuden Jälki-nimellä kulkevan kappaleen. Biisi käsittelee laulaja Järi Väyliön erotyötä. Sen suurin oivallus on, että eroa ja ”epäonnistumista” ei pidä hävetä tai peittää, vaan siitä pitää uskaltaa puhua ja muistaa varsinkin hyvät ajat vahvana jälkenä omassa elämässä.

Kappale on Väyliön kirjoittamista kappaleista kaikken henkilökohtaisin. 

–Tämän laulun synty vie yli vuoden takaiseen. Olimme juuri myyneet ex-vaimoni kanssa rakentamamme omakotitalon ja tunsin kuinka sisälläni kuohusi. Eroihin liittyy usein tunteita, joista ei oikein saisi puhua. Ei saisi kertoa, kuinka surullinen tai kuinka pettynyt on. Myös ”entisestä elämästä” liikuttumista pidetään jotenkin keskeneräisenä ja surkeana ilmestyksenä. Jokaisessa parisuhteessa on hyviä hetkiä ja onnellisia aikoja. Myös niissä, jotka päättyvät eroon.

- Minä en suostu katumaan kaikkea sitä hyvää, joka elämässä tuolloin oli. Hyviä vuosia ja onnea oli pitkiäkin aikoja. Toivon, että me kaikki eronneet sielut uskaltaisimme käydä itsessämme myös niissä hyvissä hetkissä ja muistaa sen kaiken hyvän, Oliverin laulaja Jari Väyliö kertoo kappaleen tekstistä.

Uutuuskappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Oliverin uusi kappale sai inspiraationsa Facebook-päivityksestä: 'Asenne ratkaisee, aina'

Kilpailut

Uusimmat