Kuva: AOP / Juha Metso

Tuomari Nurmion ikonisen hitin taustalta löytyy erikoinen sattuma - "Täysin spontaani juttu"

14.07.2021 21:45 - Lauri Kujanpää

Tuomari Nurmio julkaisi tänä kesänä uuden Maailman onnellisin kansa -albumin.

Legendaarinen Tuomari Nurmio, 70, aloitti uransa jo 1970-luvulla ja mies päätti muutama vuosi sitten lopettaa kappaleiden teon. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä esimerkiksi nyt tänä kesänä on julkaistu muusikon uusi Maailman onnellisin kansa -niminen albumi.

- Semmoista tuli hourittua ihan tosissaankin, sillä ajattelin, että voisin viettää elämääni vapaana eläkeläisenä. Kuitenkin tuollainen taide pyörii yötä päivää päässä vasten tahtoakin, joten tajusin, että ei siitä pääse eroon millään muulla kuin kirjoittamalla niitä kappaleita, Tuomari Nurmio kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle.

- En vain aio ottaa nyt paineita ja teen asioita rauhassa, muusikko jatkaa.

Tuomari Nurmion yksi legendaarisimmista kappaleista on Lasten Mehuhetki, joka julkaistiin vuonna 1981. Kappaleella laulaa myös lapsikuoro, joka päätyi mukaan täysin sattumalta.

- Sehän oli täysin spontaani juttu, että he päätyivät levylle. Kuulin studiolla lastenlaulua viereisestä huoneessa ja menin käytävään katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu. Laulusta vastasi nuori tyttökuoro, jonka lopulta pyysimme mukaan levylle. Se oli täysin suunnittelematon juttu, mutta todella ratkaiseva asia kappaleen lopputuloksessa.

- Kuoro toi biisiin tietynlaisen säväyksen ja viattomuuden. Koko laulussa on jotain samaa kuin vanhoissa saduissa, tietynlaista pelokkuutta, jota kuoro esimerkiksi hieman pehmentää.

Voit kuunnella Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmaa suoraan Podplay-palvelusta.

Lue myös: Klamydian jättihittiä ei ollut tarkoitus julkaista Suomessa - "Paska biisihän se on"

Lue myös: 65 vuotta täyttävä Pate Mustajärvi on kärsinyt ikäkriisistä: "Ollaan turhamaisempia kuin naiset"

Kilpailut

Uusimmat