Kuva: Handout / Mikko Linnavuori

Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela ovat eskapisteja - rakkaat harrastukset ruokkivat säveltämistä

08.09.2021 20:45 - Lauri Kujanpää

Kurkelan, Holopaisen ja Troy Donockleyn Auri-yhtye julkaisi uuden albumin viime perjantaina.

Laulaja Johanna Kurkelan, 36, sekä Nightwishista tuttujen Tuomas Holopaisen, 44, ja Troy Donockleyn, 57, Auri-yhtye julkaisi uuden albumin viime perjantaina.

Kolmikolla on pitänyt kiirettä viime vuosina, sillä Nightwish julkaisi uuden albumin vuonna 2020 ja Kurkela teki musiikkia Altamullan Road -yhtyeelle. Vaikka nyt myös Auri-levy on julki, luovuuden kanavat eivät ole täyttyneet.

- Vaikka on tullut tehtyä useampiakin levyjä, niin seuraavaa Auri-albumia kohtaan on jo nyt järjetön palo. Sama Nightwishin materiaalia kohtaan. Nyt on jotenkin ollut niin paljon aikaa, niin ideoita tulee jatkuvasti. Nightwishille olenkin tehnyt jo uusia biisejä, Holopainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- Näin se on. Kun ei ole keikkoja, niin sävellystyö täyttää sen tyhjiön, Kurkela jatkaa.

Keikkapaikkoina kenties teatterit ja kirkot

Aurin jäsenet eivät ole koskaan soittaneet yhtyeen kappaleita yhdessä, vaan ne on sävelletty ensin kotona ja sen jälkeen nauhoitettu studiossa. Kiertuehalut ovat kuitenkin olemassa.

- Meillä on vahvoja visioita siihen, että lähdemme kiertueelle, Ennen koronaa olimme suunnitelleet kiertuetta jo tälle vuodelle, mutta ne keikat siirtyivät. Ja kuitenkin tuo iso laiva, eli Nightwish, määrittää aika paljon aikatauluja, Holopainen pohtii.

- Halu on kuitenkin kova päästä esittämään Aurinkin kappaleita livenä. Tavallaan saa alottaa kaiken taas alusta ja tällaista musiikkia voi viedä esimerkiksi teattereihin ja kirkkoihin. Jotenkin Aurin musiikki huutaa erikoisimpia keikkapaikkoja, Nightwishin johtohahmo jatkaa.

Pystyisikö Auri soittamaan esimerkiksi Nightwishin lämmittelijänä?

- Taiteellisesti se olisi hieno kokemus, sillä Auri ja Nightwish sopisivat hienosti yhteen. Luulen kuitenkin, että minulla ja Troylla ei kunto kestäisi, Holopainen nauraa.

Holopaisella ja Kurkelalla on tapana tehdä vuosittain unelmakartta, jolle he piirtävät aina saavutettavia unelmia. Paljon unelmista on jo saavutettu, mutta uusiakin saaria ilmestyy jatkuvasti.

- Paljon niistäkin, esimerkiksi tämä Auri, on jo toteutunut. Tai sanaristikkojen laatiminen. Kuitenkin ideoita ja unelmia tulee aina lisää. Niitä kohti ei tarvitse mennä kuitenkaan hiki hatussa, vaan voi ihan rauhassa tehdä ja katsoa, mitä tapahtuu, Kurkela sanoo.

- Minulla se suurin saari on edelleenkin valloittamatta, eli täydellinen henkinen tasapaino. Saapa nähdä, tuleeko sitä koskaan valloitettua. Niitä pieniä saaria, kuten elokuva ja hevonen, on jo toteutettu, Holopainen kertoo.

Sekä Kurkela että Holopainen ovat eskapisteja, eli he rakastavat tehdä asioita, jotka vievät hetkeksi pois todellisuudesta. Korona-aikana tällaisille harrastuksille on ollut hyvinkin paljon aikaa. Harrastukset myös ruokkivat pariskunnan sävellystyötä, kun ideoita kappaleisiin saadaan elokuvista ja kirjoista.

Kuinka pariskunta on vaalinut eskapismia kodissaan Kiteellä?

- Ristikoita, lautapelejä, elokuvia, videopelejä... Esimerkiksi The Last Of Us Part 2 -peli on ollut huikea! Siihen käytin ainakin 40 tuntia, Holopainen innostuu.

- Minä taas pelaan Skyrim-peliä, koska se on niin mahtava edelleenkin, vaikka se julkaistiin jo vuosia sitten. Vietämme paljon aikaa myös ulkona metsässä sekä hoidamme hevosiamme, Kurkela päättää.

Voit lukea haastattelun ensimmäisen osan täältä.

Aurin II - Those We Don't Speak Of -albumi on nyt julkaistu.

Voice.fi, Radio City, Iskelmä, Radio Nova ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan musiikissa kuuluvat Kiteen luonto ja rakkaat muistot

Lue myös: Johanna Kurkelalla onnenpäivä - sai tunnustusta idoliltaan

Kilpailut

Uusimmat