Kurkelan ja Iivanaisen debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2020. Olosuhteiden vuoksi Altamullan Road -kiertueen toteutumista on jouduttu odottamaan tovi, mutta nyt se vihdoinkin toteutuu.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Auriwear on Kurkelan luoma brändi ja verkkokauppa fantasiamaailmojen inspiroimille neuleille ja asusteille.
Viihde
noin vuosi sitten
Kurkelan, Holopaisen ja Troy Donockleyn Auri-yhtye julkaisi uuden albumin viime perjantaina.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Kurkelan sekä Nightwish-muusikoiden julkaisema Auri-levy on ollut tunnetun fantasiakirjailijan mieleen.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Tuomas Holopaisen, Johanna Kurkelan ja Troy Donockleyn Auri-yhtye julkaisi tänään toisen albuminsa.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Yhtyeen toinen albumi julkaistaan 3. syyskuuta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Holopainen ja hänen vaimonsa Johanna Kurkela olivat kirjoittaneet kirjeen tunnetulle luontodokumenttien kertojalle.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Aurin ensimmäinen albumi julkaistiin talvella 2018.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Kurkela ja Holopainen asuvat yhdessä Kiteellä ja piirtävät vuosittain unelmakartan.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Altamullan Road lähtee kattavalle kiertueelle.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Keikkoja pääsee ihastelemaan marraskuusta helmikuuhun.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Kurkela on naimisissa Nightwish-nokkamies Tuomas Holopaisen kanssa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Nightwish julkaisi tänään uuden albumin.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Kaksikon yhteisalbumi julkaistaan syksyllä.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Auri on julkaissut tänään debyyttialbuminsa. Yhtyeen musiikkia on jo alettu käyttää Ranskassa hyväksi terapiaistunnoissa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Pariskunnan yhteinen Auri-projekti sai kaksikon heittäytymään täysillä musiikin vietäväksi.
Viihde
yli 5 vuotta sitten