Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Teleks-laulaja on intohimoinen urheilija - varsinkin yksi laji on lähellä sydäntä

29.01.2022 09:15 - Lauri Kujanpää

Pepe Johansson kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa olevansa kiitollinen, että voi edelleenkin urheilla tavoitteellisesti.

Popmusiikkiyhtye Teleks tunnetaan muun muassa jättihiteistään Siivet, Tuulilasin nurkkaan, Hiljaa virtaa Vantaa ja Kotimatkalla. Teleksin muodostavat yhtyeen solisti Pepe Johansson sekä tekstittäjä-kitaristi Markus Koskinen.

Johansson ja Koskinen ovat työskennelleet yhdessä jo vuosikymmeniä. 

- Mikäköhän siinä on, että vieläkin teemme musiikkia yhdessä? Uskon, että siinä on vähän sattumaa ja olemme myös onnistuneet tekemään hyviä biisejä. Osaamme myös haastaa toisiamme, ja Markusta esimerkiksi saattaa suututtaa se, että kaikki mitä hän tekee, ei kelpaa minulle, Pepe Johansson kertoo Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle.

Johansson kertoo olevansa hyvin kunnianhimoinen ja kaipaa tavotteita. Tällä hetkellä uran lisäksi Johansson keskittyy triathloniin.

- Olen aina rakastanut liikuntaa ja haluan niin sanotusti ansaita itseni. Näköjään minulla pitää olla jokin asia, jossa voin selvittää, kuinka pitkälle pääsen. Olen 53-vuotias ja pystyn edelleenkin tavoitteellisesti urheilemaan ja tekemään asioita, niin siitä pitää olla kiitollinen. Kaikilla asiat eivät ole niin hyvin.

Teleks julkaisi vastikään myös uutta musiikkia. Uusin kappale on nimeltään Juju.

- Kuulin jostain lauseen, joka herätti: "Viimeistään seettä tiedämme kuolevamme, pitäisi riittää syyksi rakastaa". Se vaikutti minuun todella paljon ja se oli koko kappaleen pohja. 

Voit kuunnella Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmaa Podplaysta tai Iskelmältä sunnuntaisin kello 13-16.

Voice.fi, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Renny Harlin haaveilee perheenlisäyksestä Johanna-vaimon kanssa: "Se on korkeamman voiman käsissä"

Lue myös: Linda Lampenius muistelee syömishäiriötään - "Istuin hienossa autossa, söin ja itkin"

Lue myös: Nainen ja seksuaalisuus -teema synnytti Erinin uutuuskappaleen - "Aluksi biisi oli rajumpi"

Kilpailut

Uusimmat