Kuva: Viivi Huuska

Ellinoora on tulevan Mestarit areenalla -kiertueen nuorin tekijä - "Tämä on minulle iso asia"

30.03.2022 23:15 - Iiro Myllymäki

Ellinoora on ihaillut lapsesta saakka mestarikollegoitaan Jenni Vartiaista, Vesalaa ja Kaija Koota.

Ellinoora, 28, on yksi neljästä artistista, jotka esiintyvät yhteisellä Mestarit areenalla -kiertueella ensi syksynä. Ellinoora jakaa lavan Kaija Koon, Vesalan ja Jenni Vartiaisen kanssa. Ellinoora kertoo Iskelmän haastattelussa, että häntä pyydettiin mukaan kiertueelle jo pari vuotta sitten ja salaisuutta on ollut vaikea pitää.

(kuva: Viivi Huuska)

Maanantaina suuri uutinen julkistettiin, ja Ellinoora odottaa tulevia keikkoja innolla. Hänelle merkitsee paljon se, että tällä kertaa Mestarit areenalla -esiintyjät ovat naisartisteja. Alkuperäiseen 1990-luvun Mestarit-kokoonpanoon kuuluivat Hector, Kirka, Pave Maijanen ja Pepe Willberg.

- Koen, että määrätietoiset, omaa polkuaan kulkevat ja omannäköistä musiikkiaan ja taidetta tekevät naistaiteilijat ovat mestareita. Siinä sanassa on arvokas klangi, Ellinoora sanoo Satu Kotosen haastattelussa.

Ellinoora on nelikosta selvästi lyhimmän uran tehnyt artisti, vaikka hänellekin on jo hittejä ehtinyt kertyä roppakaupalla. Mestarikollegoiden musiikki on ollut Ellinooralle rakasta aina lapsuudesta lähtien.

- Olen ollut Gimmelin, PMMP:n ja Kaija Koon fani. Tämä on minulle henkilökohtaisesti erittäin iso asia.

Ennen soolouriaan Jenni Vartiainen oli osa Gimmeliä ja Vesala PMMP:tä.

Ellinoora kertoo pyrkineensä tekemään omalla urallaan kappaleita, jotka kestävät aikaa. Hänestä on ollut hienoa huomata Mestarit areenalla -valmisteluissa, että hänen biisinsä istuvat hyvin muiden hittien joukkoon.

Ellinoora tuli suomalaisten tietoisuuteen vuonna 2015 julkaistuilla singleillään, ja potin räjäytti alkuvuodesta 2016 ilmestynyt Leijonakuningas. Nainen on julkaissut kolme studioalbumia, joista viimeisin, Viimeinen romantikko, julkaistiin viime vuonna.

Ellinooran mukaan artistinelikon kesken on vallinnut hyvä yhteishenki kiertueen valmistelun aikana.

- Luovuus on sinkoillut, kun olemme suunnitelleet kiertuetta. Kaikki meistä kunnioittaa toisiaan. Yhteiset kohtaamisemme ovat olleet hauskoja, Ellinoora sanoo.

Kiertuepäivämäärät ja keikkapaikat pääset katsomaan tästä linkistä.

Lue myös: Muistatko? Vesala ja Jenni Vartiainen osallistuivat aikoinaan samaan reality-ohjelmaan

Lue myös: Kaija Koo kommentoi Mestarit Areenalla -kiertuetta: "Tässä tehdään historiaa"

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat