Kuva: Bauer Media

Artistikollegat muistelevat koskettavasti Jussi Hakulista - "Olit oikea taiteilija"

10.08.2022 17:45 - Iiro Myllymäki

Muun muassa Suvi Teräsniska ja Herra Ylppö ovat kirjoittaneet muistosanoja Hakuliselle.

Satakunnan kansa kertoi tiistaina, että muusikko Jussi Hakulinen on menehtynyt 57-vuotiaana. Hakulinen muistetaan Yö-yhtyeen perustajajäsenenä, ja hänen kynästään ovat lähtöisin muun muassa yhtyeen kappaleet Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Yhden illan varietee.

Monet Hakulisen tunteneet muusikkokollegat ovat muistelleet edesmennyttä taiteilijaa sosiaalisessa mediassa. Yksi muistelijoista on Suvi Teräsniska, joka aloitti uransa Yö-yhtyeen taustalaulajana. Päivityksessään Teräsniska muun muassa vertaa Hakulista ja Yön edesmennyttä solistia ja hyvää ystäväänsä Olli Lindholmia.

”Jussi oli herkkä taiteilija, Olli enemmän käytännön tekijä, vastuunkantaja ja pomo. Molemmat jääräpäitä porilaisia, joita yhdisti ymmärrys hyvistä lauluista”, Teräsniska kirjoittaa.

Hän harmittelee sitä, että Lindholm ja Hakulinen eivät koskaan ehtineet sopia riitojaan.

Hyvää matkaa Jussi. Jos tuonpuoleinen on olemassa, niin maalliset riidat ovat nyt pieniä laineita siinä valtameressä”, Teräsniska kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Myös Herra Ylppö on julkaissut koskettavan päivityksen Hakulisen muistolle. Mies kertoo, että kaksikon välillä vallitsi keskinäinen arvostus.

”Olit oikea taiteilija. Levy-yhtiöt kyselivät sinulta hittejä, mutta et sinä mikään tehdas ollut. Muutama kuukausi sitten soitit ja puhuimme yli tunnin. Musiikkibisneksestä, Ollista, elämästä ja tulevasta Yön Viimeinen Varietee -konsertista. Lähetit minulle Porisperen keikan tallenteen. Se oli hyvä. Pariin viimeiseen puheluusi en vastannut. Oli jotain muuta. Harmi”, Ylppö kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Happoradion Aki Tykki on jakanut Hakulisen kuolinuutisen Twitterissä lyhyiden saatesanojen kera.

”Kova seppä lähti taas”, Tykki kirjoittaa surullisen emojin kera.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Myös Mamba-yhtyeen solisti Tero Vaara on myös muistellut Hakulista ja kuvaa tekstissään miestä ”mystiseksi jätkäksi”.

”Melko heiveröinen oli äijä, kun viimeksi tavattiin, mutta tyylikkäästi ja voimalla veti biisinsä Alaston Kaupunki -konserteissa elokuussa 2021. Olis hälle nyt suonut vielä niiden uusien(kin) biisiensä julkaisua, näkyvyyttä ja kuuluvuutta sitä kautta”, Vaara kirjoittaa.

Jos upotus ei näy, näet päivityksen täältä.

Lue myös: Satakunnan Kansa: Laulaja-lauluntekijä Jussi Hakulinen on kuollut

Kilpailut

Uusimmat