Kuva: AOP

Saksan viisuedustajalta jättiyllätys: Teki oman versionsa Käärijän Cha Cha Cha -kappaleesta

05.05.2023 14:15 - Lauri Kujanpää

Lord Of The Lost julkaisi oman versionsa Käärijän viisukappaleesta. Kappaleella yhtyeen laulaja laulaa suomeksi.

Saksan euroviisuedustaja Lord Of The Lost päätti antaa kunniaa Käärijän Cha Cha Cha -kappaleelle.

Lord Of The Lost nimittäin julkaisi oman versionsa Käärijän viisukappaleesta. Kappaleella yhtyeen laulaja laulaa suomeksi. 

"Rakastimme Suomen edustajan laulua niin paljon, että päätimme tehdä siitä oman versiomme. Suomeksi laulaminen oli mielenkiintoinen taistelu", yhtye tiedottaa sosiaalisessa mediassa ja kertoo samalla, että on keksinyt uuden genren musiikkiin.

Cover-esitys on saanut somekansalta paljon kehuja.

"Todella hieno veto!"

"Suomalaisena on pakko sanoa, että tämä kuulostaa hyvältä."

"Hienon kuuloinen! Tehkää tämä vielä saksaksi!", kommenteissa muun muassa todetaan. 

Lord Of The Lost edustaa Saksaa Euroviisuissa kappaleella Blood and Glitter. Yhtyeen Cha Cha Cha -version voit kuunnella alta tai suoraan YouTubesta.

Euroviisut Ison-Britannian Liverpoolissa lähestyvät kovaa vauhtia ja ehdokkaat hiovat parhaillaan esityksiensä viimeisiä silauksia. Myös Suomen edustaja Käärijän lavaesitystä ollaan muutettu sitten karsintojen. Voit lukea lisää täältä. 

Lue myös: Käärijän lopullisesta Euroviisuesityksestä ensimmäinen video - katso, mikä muuttuu ja mikä ei

Lue myös: Bess jakaa Suomen pisteet Euroviisujen finaalissa: "Iso kunnia"

Lue myös: Norjan euroviisuedustaja Alessandra ylistää Käärijää - selkeä mielipide miehen englannin taidoista

Kilpailut

Uusimmat