Kuva: Mikko Räsänen

Tunnetut sananlaskut saivat uuden muodon Cityn juontajien käsittelyssä - nyt saa nauraa

12.05.2015 07:00 - Reija Saarinen

Ville Kinaret ja Mikko Honkanen päättivät pistää tutut lausahdukset uuteen kuosiin.

Jokainen on varmasti jossain vaiheessa törmännyt erilaisiin sananlaskuihin. Useimmat niistä ovat vanhan kansan peruja ja sen vuoksi ne eivät välttämättä istu nykyaikaan ihan sellaisenaan.

Cityn Aamun Ville Kinaret ja Mikko Honkanen päätivätkin laittaa kasan tuttuja sanontoja täysin uuteen uskoon. Mitä mieltä sinä olet, onnistuivatko herrat luomaan käyttökelpoisia vastineiita?


Kun kissa on kerran kermaa maistanut – ei sille enää maito kelpaa.
Kun kissa on kerran proteiinitasapainotettua laktoositonta afidofilus-bifidus -kermajuomaa maistanut – sille ei enää tavallinen gefilus-maito kelpaa.

Nahkurin orsilla tavataan.
Kiinassa sijaitsevan multikansallisen yhtiön tuotantolaitoskeskuksen nahkaosaston kokoonpanolinjastolla tavataan.

Itku pitkästä ilosta.
Katkera twiitti tai facebook-päivitys tai instagram-kuva hauskan illan päätteeksi.

Kissa kuumalla katolla.
Kissa aurinkopaneelin varjossa suhteellisen viileällä katolla.

Kohta tulee tupen rapinat.
Kohta kuuluu hiiren kaksoisklikkaus, kun mä oon poistanut sut mun facebook-kavereista.

Kel onni on se onnen käteköön.
Kel on vilpillisin keinoin saavutettua rahaa, se sijoittaa ne Cayman-saarten tilille ja muutan vaivihkaa monacoon.

Rapatessa roiskuu.
Virolaisen vuokratyöläisen rapatessa työmaalla niin, että alihankintana palkatun liettualaisen työmiehen päälle roiskuu – sinä maksat alihankkijana vaatteiden pesun, paikan siivouksen ja työeläkemaksut sekä alvin.

Joka toiselle kuoppaa kaivaa – se itse siihen lankeaa.
Kun päivität toisen facebook-tiliä vitsillä, niin unohdat oman tilin auki lounaalle lähtiessäsi.

Putosi kuin eno veneestä.
Putosi kuin enon itäeurooppa-rahasto thaimaan loman aikana.

Ahneella on paskanen loppu
Ahneella jää Tellit ja Alvit maksamatta, joten sille tulee mätkyjä

Vesi vanhin voitehista.
Vesi prosentuaalisesti suurin ainesosa Bepanthenista.

Ei savua ilman tulta.
Ei sähköröökiä ilman menetettyjä hermoja.

Lunta tupaan ja jäitä porstuaan.
Homeitiöitä huoneistoon ja etänä kännykän avulla ohjattava täysin toimimaton koneellinen ilmanvaihto eteisaulaan.

Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.
Hosumalla ei tule kuin tosi-tv tähtiä.

Ei kaikki ole kultaa, joka kiiltää.
Ne nigerialaiset, jotka lähettää sulle sähköpostia, ei oo välttämättä oikeasti kuninkaallista sukua.

Ei lämmin luita riko.
Jos Volvon istuimenlämmitin on liian isolla, niin sen saa siitä oikealla puolella olevasta katkaisijasta pois päältä.

Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä.
Jos ei heilaa helluntaina, kandee varmaan päivittää Tinder-profiilikuva.

Ei Roomaakaan päivässä rakennettu.
Valmistuukohan tuo helvetin Olkiluoto 3 ikinä?!

Etiä päin, sano mummo lumessa
Ei antanu subutex-narkkari paikkaa, sano mummo bussin perällä tolpassa roikkuessa.

Hätä keinot keksii.
Hätä sossun tanttoihin vipinää töppösiin laittaa, kun minä en aio tehdä asialle mitään enempää, kuin että oon tässä nyt.

Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.
Joka vitsaa säästää, se säästyy lapsensa nostamalta oikeusjutulta ja koulussa opettajat säästyy myös koska lapselle ei kannata tehdä mitään koska sillä on enemmän oikeuksia kuin sulla – ja loput oikeudet omistaa äiti.

Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Se parhaiten nauraa, jonka amerikkalaisissa komediaohjelmissa toimii tekstitykset.

Kaikki tiet vievät Roomaan.
Helsingin metrolla on vain kolme päättäriä: Vuosaari, Mellunmäki ja Ruoholahti.

Kylmä kahvi kaunistaa.
Starbucksin white chokolate ice coffee delicate caramel kaunistaa, jos tykkää vähän tuhdimmasta.

Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa.
Mitä useampi kokki, sen pitempi kokkiohjelma ja enemmän tatuointeja ruudussa.

Kilpailut

Uusimmat