Kuva: Sanni Isomäki

Suvi Teräsniska antaa aikaa arkisille asioille koronan keskellä: "En kurkottele kuuta"

09.05.2020 21:15 - Roy Kokkonen

Laulaja Suvi Teräsniska on Sadun sunnuntaivieraana.

Laulaja Suvi Teräsniska, 31, on Iskelmän iltapäivästä tutun Satu Kotosen haastateltavana Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa. Teräsniskan tälle keväälle suunniteltu konserttikiertue on siirtynyt vuodella, joten aikaa on jäänyt enemmän perhearjen pyörittämiseen.

Teräsniska kertoo haastattelussa, kuinka päivät pienten lasten kanssa ovat sujuneet. Hänen mukaansa nyt vallitseva maailmantilanne on antanut aikaa kotiasioiden hoitoon.

Vaikka isompia remonttisuunnitelmiakin olisi tiedossa, hän on viihtynyt pienten, arkisten askareiden äärellä.

- Olen lähtenyt pienistä asioista. Paikkaillut lasten vaatteita, jotka ovat pinossa odottaneet sitä aikaa, kun on aikaa. Illalla kun olen istahtanut telkkarin ääreen, niin sitten olen ottanut sen pinon eteeni ja alkanut parsimaan sukkia sekä paikkaamaan housunpolvia, Teräsniska kertoo.

Laulajan mukaan hän on oppinut, että pienetkin kotityöt riittävät.

- En kurkottele kuuta. En koe, että tarvitsisi saada järkyttävän paljon aikaiseksi päivän tai viikon aikana. Pienin askelin eteenpäin, hän sanoo.

Hän myöntää, että hänessä on hieman perfektionistin piirteitä. Kolmen pienen lapsen kanssa vietetty arki on ollut hyvä koulu.

- Jostain on hyvä päästää irti, ja antaa vähän siimaa itselleen ja muille.

Sadun sunnuntaivieras
Sunnuntaisin Iskelmällä klo 14-15 ja podcastina RadioPlay:ssä

Lue myös: Suvi Teräsniskan tuorein julkaisu lähti Instagramissa heitetystä vitsistä - viestejä alkoi sadella

Lue myös: Suvi Teräsniska esitteli kotinsa sisustusta, ja fanit rakastuivat: "Mikä tunnelma kuvasta välittyy!"

Voice.fi, Iskelmä ja RadioPlay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat