Kuva: AOP

Tiesitkö, mikä on Suomen pisin paikannimi? Sekin kuitenkin kalpenee maailman pisimmän edessä

29.01.2022 15:15 - Roy Kokkonen

Paikannimiä on yhtä monta kuin paikkoja, eli aika monta.

Tiesitkö-podcastissa kaikesta kiinnostunut toimittaja ja nippelitiedon maisteri Roy Kokkonen selvittää asioita, jotka ehkä tiesit - mutta et kuitenkaan. Uudet jaksot ilmestyvät lauantaisin Podplayssa.

Paikannimiä on yhtä paljon kuin paikkojakin – lukematon määrä. Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteriin on kirjattu yli 800 000 paikannimeä, ja Kotimaisten kielten keskuksen nimiarkistoon on puolestaan kerätty kansalaisilta yli 2,3 miljoonan paikan nimet yli sadan vuoden aikana.

Pelkästään Suomessa on kuitenkin vielä valtava määrä nimiä, jotka eivät koskaan ole päätyneet kirjoihin.

Osa nimistä on syntynyt viranomaispäätöksellä, osa puolestaan on muotoutunut ihmisten suussa pitkienkin aikojen kuluessa. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan Suomen vanhimmilla paikannimillä saattaa olla ikää jopa kolme vuosituhatta.

Koska nimiä on niin valtava määrä, joukossa on luonnollisesti mukana myös erikoisuuksia. Myös suoranaisia rivouksia ja huvittavia nimiäkin löytyy. Suomessa on esimerkiksi tuhansia paska- tai pasko-alkuisia paikannimiä.

Yksi erikoisimmista on Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä.

Se on suoalue, joka sijaitsee Savukoskella, Lapissa. Poikkeuksellisen siitä tekee pituus: se on pisin suomenkielinen paikannimi 35 kirjaimella. Äteritsiputeritsipuolilautatsijängän nimen tarkka alkuperä ei ole tiedossa, ja sitä on epäilty ainakin osittain vitsiksi, vaikka se virallisesti onkin karttaan merkitty.

Äteritsiputeritsipuolilautatsijängän mukaan nimettiin myös sallalainen baari, joka on jo lopettanut toimintansa. (kuva: Wikimedia Commons)

Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä jää kuitenkin maailman pisimmän paikannimen varjoon. Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu on maailman pisin paikannimi Guinnessin ennätyskirjan mukaan. Se on tiettävästi myös Maorin kielen pisin sana.

Vapaasti suomennettuna se on ”huippu, jossa Tamatea, isopolvinen mies, vuorikiipeilijä, -liukuja, maanmurskaaja, matkaaja, soitti koauau-huilua rakkaalleen”.

Kyseessä on 305 metriä korkea kukkula lähellä Porangahauta, Uudessa-Seelannissa. Nimestä on monta versiota, mutta paikalliset kutsuvat paikkaa yleensä lyhyesti ja ytimekkäästi nimellä Taumata.

Lue myös: Tiesitkö, että Euroopan suurin kaupunki sijaitsee Suomessa?

Lue myös: Tiesitkö, että mustat oliivit eivät oikeasti ole mustia?

Lue myös: Tiesitkö, että Kellog's-maissihiutaleet kehitettiin alun perin ehkäisemään masturbointia?

Lähteet: Kotus, Business Insider, Maanmittauslaitos

Kilpailut

Uusimmat