Kuva: Fotolia

Mitkä luonteenpiirteesi tekevät sinusta vähemmän viehättävän? Tiede selvitti yhdeksän eri piirrettä

17.07.2016 11:15 - Tiina Svensk

Tiede voi auttaa meitä hyvinkin paljon deittailussa.

Deittaillessamme keskitymme yleensä siihen, kuinka teemme itsestämme viehättävämmän. Sen sijaan harvoin keskitymme niihin piirteisiin, jotka luovat meistä negatiivisen mielikuvan potentiaalisen kumppanimme mielessä.

IFLScience! -sivusto kokosi yhteen yhdeksän eri tutkimuksen tulokset, jotka selittävät, miksi tietyt piirteet tekevät meistä tieteen nimissä hetkessä epämiellyttävämmän:

1. Univaje

Kuka nyt olisi väsymyksestä harmaana viehättävimmillään? Myös tiede vahvistaa asian faktaksi, sillä vuonna 2010 tutkijat näyttivät kuvia ihmisistä, jotka olivat nukkuneet noin kahdeksan tunnin yöunet. Hyväunisten rinnalla näytettiin kuvia ihmisistä, jotka eivät olleet nukkuneet 31 tuntiin.

Univajeiset ihmiset listattiin testiryhmän mukaan surullisemman, vähemmän viehättävän ja epäterveellisemmän oloisiksi.

2. Ilkeys

Kiinalaistutkimuksessa selvitettiin luonteenpiirteiden vaikutusta viehättävyyteen. Tutkimuksessa ihmisille annettiin kuvia henkilöistä, joista jokaisesta oli otettu neutraali kasvokuva. Kuvan viereen henkilöä oli kuvailtu yhdellä sanalla.

Ilkeäksi määritellyt ihmiset koettiin kaikista vähiten viehättäväksi, huolimatta siitä, kuinka huoliteltuja tai hyvännäköisiä he kuvassa olivat.

3. Vetäytyvä kehonkieli

Saatat ehkä olla tietoinen siitä, että vahva ja ryhdikäs asento saa sinut tuntemaan olosi voimakkaammaksi ja itsevarmemmaksi. Sen sijaan käpertynyt ja ryhditön asento lisää epävarmuuden tunnetta.

Tuoreessa tutkimuksessa todistettiin, että vetäytyvä kehonkieli saa sinut myös vaikuttamaan vähemmän viehättävältä. Tutkimuksessa luotiin profiileja, jossa miehillä ja naisilla oli erilainen kehon asento.

Selvisi, että sulkeutunut ja vetäytynyt kehonkieli viestitti selkeästi negatiivisen viestin deittikumppania etsiville. Sulkeutunut asento oli etenkin miehille haitaksi.

4. Stressi

Rentoudu, sillä silloin näytät erityisen hyvältä. Naiset, joiden kortisolitasot olivat normaalia korkeammalla, eivät herättäneet heteromiesten mielenkiintoa. Tuloksen selvittänyt tutkimus tehtiin vuonna 2013, ja selitys oli looginen: rentoutunut olemus kertoo usein terveydestä ja hedelmällisyydestä.

5. Onnellisuus ja ylpeys

Onnellisuutta pidetään yleensä miellyttävänä ja positiivisena piirteenä naisilla. Sen sijaan liian hymyilevien miehien pisteet laskevat naisten silmissä.

Miehet taas eivät välitä naisista, jotka näyttävät tai vaikuttavat liian ylpeiltä. Vastaavasti ylpeyttä pidettiin naiset kiinnostuivat ylpeän oloisista miehistä.

6. Huono huumorintaju

Molempien sukupuolten edustajat pitivät erästä seikkaa hyvin merkittävänä: jos deitillä ei ole lainkaan huumorintajua, kiinnostus tuskin syttyy uutta tuttavuutta kohtaan. Huumori on siis erittäin merkittävä osa treffailua ja ihastumista - on tärkeää saada toinen nauramaan.

7. Laiskuus

Oletko auttavainen, kunnianhimoinen tai kiinnostunut? Hyvä, sillä silloin olet mitä todennäköisimmin erittäin viehättävä deittikumppani.

Vuonna 2004 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, kuinka aktiivinen osallistuminen ja auttaminen vaikuttaa ihmisen viehätysvoimaan. Tutkimuksessa seurattiin ryhmää, jossa opiskelijat äänestivät ryhmänsä jäsenien viehätysvoimaa.

Korkeimmat pisteet saivat ne, jotka olivat avuliaita, eivätkä laiskotelleet.

8. Haju

Luontainen tuoksusi voi tehdä sinusta epämiellyttävän oloisen, jos se on liian erilainen kuin kumppanisi. Samalla tapaa myös liian samankaltainen tuoksu saa deitin kiinnostuksen lopahtamaan.

Tuoksu nimittäin kertoo paljon geeniperimästämme, ja haluamme kumppanin, joka ei poikkea meistä liikaa tai ole liian samankaltainen. Sekoittamalla erilaisia geeniperimiä saamme jälkeläisen, jolla on mahdollisimman vahva vastustuskyky. Syy tuloksen takana pohjaa siis biologiaan.

9. Epärehellisyys

Älä missään nimessä valehtele uudelle deitillesi tuloistasi, iästäsi tai mistään muustakaan. Epärehellisyys on molempien sukupuolten mielestä yksi suurimmista kiinnostuksen tappajista.

Vuonna 2006 suoritetussa tutkimuksessa miehiä ja naisia pyydettiin arvioimaan potentiaalisia deittikumppaneita heidän luonteenpiirteidensä perusteella. Kyselyssä rehellisyys rankattiin kaikista viehättävimmäksi piirteeksi samalla, kun epärehellisyys jäi piirteenä listan hännille.

Lue myös: Ongelmia deittailussa? Tiede kertoo, miten teet vaikutuksen

Lähde: IFLScience!

Kilpailut

Uusimmat