Kuva: Shutterstock

Tee onnellisuustesti: 10 pientä muutosta arjessa mullistavat koko elämän!

06.03.2018 09:15 - Emmi Moilanen

Muiden auttaminen, omien ihmissuhteiden vaaliminen ja pidemmät yöunet voivat lisätä merkittävästi onnellisuuden määrää.

Työelämän, perheen ja ystäväpiirin välillä tasapainotellessa on mahdollista, että oma hyvinvointi jää ajoittain taka-alalle. Omaan henkiseen sekä fyysiseen hyvinvointiin tulisi kuitenkin muistaa kiinnittää huomiota, sillä onnellisena jaksamme paremmin arkipäivän haasteissa.

Popsugar-sivusto koosti onnellisuushaasteen, jonka jokaisen askeleen on tieteellisesti todistettu lisäävän tyytyväisyyden ja onnellisuuden määrää.

Askel 1: Kiinnitä parempaa huomiota unen laatuun

- Ryhdy kiinnittämään tarkempaa huomiota siihen, että saat joka yö lepoa vähintään seitsemän tunnin ajan.

- Järjestä itsellesi enemmän uniaikaa karsimalla muutama seikka pois päivittäiseltä tehtävälistaltasi.

- Salli itsellesi päiväunet viikonloppuisin.

Askel 2: Vahvista ihmissuhteitasi

- Suunnittele säännöllinen illanvietto työkavereidesi kanssa. Hyvä tapaamisväli on esimerkiksi kerran viikossa tai kuukaudessa.

- Raivaa kalenteristasi myös hieman enemmän aikaa läheisimmille ystävillesi.

- Tee päätös, että pidät puhelimitse useammin yhteyttä kaukana asuviin sukulaisiisi.

Askel 3: Harrasta seksiä

- Jos olet parisuhteessa, kokeilkaa vähintään kerran viikossa aloittaa päivänne seksin harrastamisella.

- Piristä sänkypuuhia hankkimalla uusi seksilelu.

- Ota tavaksi myös säännöllinen masturbointi.

Askel 4: Matkusta

- Suunnittele seuraava lomamatkasi tai tee lista kohteista, joihin tulevaisuudessa haluat matkustaa.

- Matkusta kaupunkiin, jossa et ole vielä koskaan vieraillut. Tämän voi toteuttaa niin ulkomailla kuin kotimaassakin.

- Repäise ja varaa vihdoin unelmalomasi, josta olet aina haaveillut.

Askel 5: Ympäröi itsesi hyvällä seuralla

- Karsi myrkylliset ihmissuhteet elämästäsi.

- Hakeudu yhä tietoisemmin iloisten ja elämänjanoisten ihmisten seuraan.

- Kiinnitä tietoisesti huomiota siihen, että yrität pitää positiivisen asenteen yllä tilanteessa kuin tilanteessa.

Askel 6: Tee hyvää ja auta muita

- Hakeudu sellaiseen vapaaehtoistyöhön, jonka oikeasti koet tärkeänä ja jonka tekemisestä nautit.

- Tai kokeile ryhtyä kuukausilahjoittajaksi järjestölle, jonka toiminta vastaa periaatteitasi.

- Tarjoa kodittomalle kassillinen ruokaa.

Askel 7: Osoita kiitollisuutta

- Muista kiittää ystäviäsi, muita läheisiäsi ja työkavereita silloin, kun he ansaitsevat kiitosta.

- Listaa paperille päivittäin yksi asia, josta olet ollut kiitollinen.

- Ongelmia kohdatessasi yritä olla valittamatta turhasta ja muista itseäsi siitä, että asiat voisivat olla huonomminkin.

Askel 8: Kuntoile

- Herää aamulla ajoissa ja kokeile, voisiko aamutreeni tuoda kaivattua piristystä loppupäivääsi.

- Astu ulos mukavuusalueeltasi ja kokeile uutta urheilulajia tai jumppatuntia.

- Hanki itsellesi treenikaveri, jolloin sovitussa urheiluaikataulussa on helpompi pysyä-

Askel 9: Helli lemmikkieläimiä

- Tarjoudu vapaaehtoiseksi tai tee lahjoitus paikalliseen eläinten löytötaloon.

- Adoptoi itsellesi eläin, joka on pelastettu kadulta tai muuten vain huonoista oloista.

- Jos omistat jo lemmikin, skippaa muut suunnitelmasi ja vietä laatuaikaa eläimen kanssa.

Askel 10: Meditoi

- Aloita jokainen päivä muutaman minuutin mietiskelyhetkellä.

- Ollessasi pahalla tuulella, kokeile keskittyä meditointiin sen sijaan, että lietsoisit itsesi vielä äkäisemmäksi.

- Kokeile erilaisia meditoinnin ja rauhoittumisen muotoja löytääksesi itsellesi sopivimman keinon mietiskelyyn.

Lue myös: Oikein valitut ystävät lisäävät onnellisuutta - vaikuttaa myös aivojen toimintaan

Lue myös: Tutkimus: Oluen juominen tekee onnelliseksi!

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat