Kuva: Shutterstock

Rakastuminen vahvistaa naisen immuunisysteemiä - tutkijoilla kiinnostavaa tietoa

14.01.2019 12:15 - Senni Loikala

Tutkijat väittävät, että rakastuminen käynnistää naisilla viruksia vastaan taistelevevan proteiinin tuotannon.

Rakastuminen voi pistää pään pyörälle, mutta vaikutukset voivat näkyä naisilla jopa immuunisysteemissä. Näin ainakin, mikäli tuoretta Kalifornian yliopiston tutkimusta on uskominen.

Tutkimuksesta selvisi, että rakastuminen käynnistää interferoni-proteiinin tuotannon kehossa. Kyseinen proteiini auttaa taistelemaan viruksia vastaan, sillä se käynnistää terveissä soluissa puolustusreaktioita. Siten virukset eivät pääse soluihin.

Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista, että rakastuminen voitaisiin todentaa verinäytteiden avulla. Toisaalta joku saattaa pohtia, onko suhde terveellä pohjalla, jos tunteet täytyy todistaa laboratoriokokein.

Tutkimus oli pienimuotoinen. Osallistujia oli noin 50 ja he olivat kaikki naisia. Osallistujilta otettiin verinäytteitä, ja tutkijat analysoivat, miten rakastuminen vaikutti vereen kahden vuoden tutkimusjakson aikana.

Tutkimus julkaistiin Psychoneuroendocrinology-lehdessä.

Uutisoimme aiemmin tutkimuksesta, joka selvitti parisuhteen vaikutukset painoon. Pääset juttuun tästä.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Miten parisuhde muuttuu yhteen muuttamisen jälkeen? 6 tapaa

Lue myös: 7 vaihetta, jotka toteutuvat vakavassa parisuhteessa - samaistutko?

Lue myös: 9 merkkiä paljastaa, että sinä olet parisuhteen myrkyllinen osapuoli - tunnista käytös ajoissa

Kilpailut

Uusimmat