Kuva: Shutterstock

Tarvitsetko enemmän omaa aikaa seurustelusuhteessasi? Ratkaise pulma ilman parisuhdekriisiä

27.02.2020 12:15 - Emmi Moilanen

Etäisyyden ottamisesta huolimatta on tärkeä pitää yllä avointa keskusteluilmapiiriä.

Kirjoitimme aikaisemmin kysymyksistä, joiden pohtiminen itsekseen vahvistaa hetkessä myös parisuhdettasi. Joskus tiivis yhdessäolo voi kuitenkin aiheuttaa myös sen, että etäisyyden ja oman ajan tarve hetkellisesti voimistuvat.

Your Tango -sivusto uutisoi neuvoista, joiden avulla otat parisuhteessa omaa tilaa ilman, että sen tarvitsee aiheuttaa ryppyjä rakkauteen. Voit lukea suomennetut neuvot alta.

Toimi näin:

1. Tee ensiksi itsellesi selväksi, mistä oman tilan tarve johtuu ja mitä siltä toivot. Tällöin tilanne on helpompi myös perustella kumppanille.

2. Vaikka asiaan esiin ottaminen voi tuntua vaikealta, muista, ettei tilanteessa hermostuminen tai suuttuminen edesauta asiaa. Olette tällä hetkellä vain tilanteessa, jossa teillä todennäköisesti on erilaiset odotukset parisuhteesta.

3. Vaikka et olisi täysin varma, kuinka paljon omaa tilaa ja aikaa tarvitset, pidä välillänne yllä avointa kommunikaatiota tilanteesta. Älä jätä kumppaniasi yksin pohtimaan, mitä mielessäsi on tällä hetkellä meneillään.

4. Anna kumppanille myös mahdollisuus puhua omista huolistaan tilannettanne koskien ja pohtikaa yhdessä, millaisilla teoilla voisitte kääntää vaikeat ajat lopulta voitoksi.

5. Vaikka oman ajan tarve olisi kasvanut suureksi, on hyvä muistaa myös kompromissien tekemisen tärkeys. Jos kumppanistasi muutamien päivien täysi radiohiljaisuus tuntuu pahalta, yllätä hänet esimerkiksi viestillä, jossa ilmaiset hänen olevan mielessäsi.

Your Tangon artikkelissa muistutetaan lopuksi, että vaikka parisuhteessa eletään vaikeita aikoja ja selvität omia solmuja mielessäsi, kumppanin on kaikesta huolimatta tärkeää tuntea olonsa huomatuksi ja arvostetuksi.

Lue myös: Rakkauselämässään intohimoisimmat horoskooppimerkit listattiin – löydätkö omasi joukosta?

Lue myös: Haluatko parisuhteestasi intiimimmän? 10 vinkkiä, joilla lisäät seksikkyyttä ja kemiaa suhteeseesi

Lue myös: 'Voimakas kiintyminen heti suhteen alussa' – Seikat, jotka enteilevät parisuhteen päättymistä eroon

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat