Kuva: Shutterstock

Millaista on hyvä kemia ja intensiivinen vetovoima? Miehet paljastavat

21.05.2020 10:15 - Emmi Moilanen

Toimivan kemian tunnistaa muun muassa siitä, että kumppanin seura ei tunnu koskaan uuvuttavalta.

On totta, että toisten ihmisten kanssa yhteinen sävel tuntuu löytyvän helpommin kuin toisten. Deittaillessa hyvä kemia ja vetovoima ovatkin merkittävämpiä tekijöitä, jotka määrittelevät sitä, aiheuttaako uusi tuttavuus vatsan pohjaan lepattavia perhosia vai ei.

Your Tango -sivusto kokosi yhteen miesten ajatuksia siitä, millaista on hyvä kemia ja vetovoima. Suomensimme parhaimmat kertomukset alle.

Kumppanin seura ei tee uupuneeksi

”Yksi suurimmista määritelmistä on se, ettei kumppanin seurassa tunnu koskaan uuvuttavalta.”

”Rakastan perhettäni, mutta ei minulla ole kemiaa heidän kanssaan, enkä ole ”rakastunut.” Ajan viettäminen heidän kanssaan saa minut väsymään, enkä esimerkiksi jää juhlapyhinä yökylään ja kotoa pois muuttaminen valmistumisen jälkeen oli parasta, mitä olen koskaan tehnyt. Vaimollani ei ole tuollaista vaikutusta minuun, vaan voin olla hänen seurassaan ikuisuuksia. En väsy, emmekä me riitele.”

”Olen introvertti, mutta haluan olla naiseni kanssa koko ajan. Hän on ainoa tyyppi, joka ei koskaan saa minua uupumaan. Ja vaikka hän ei ollutkaan ”supermalli” tavatessamme, en silti voinut lakata ajattelemasta häntä. Se oli ehdottomasti enemmän kuin puoleensa vetävää.”

Oleminen on helppoa ja rentouttavaa

”Kemiaa on silloin, kun kumppani ikään kuin saa sinut latautumaan. Sinun onnesi mahdollistaa myös hänen onnensa.”

”Se on sitä, kun kaikki oleminen on helppoa ja toimii. Kaipaat häntä heti kahden minuutin kuluttua hyvästeistä. Kemia on sitä, että ainoa paikka, jossa haluat olla, on kumppanin vierellä.”

Hyvä kemia tekee vaikeistakin asioista helpompia

”Romanttinen parisuhde on haavoittuvaisuuden ja luottamuksen jatkuvaa kehitystä. Kemia puolestaan on se, joka tekee näistä asioista helppoja. Se on samalla sivulla olemista niin, että ymmärrätte toisianne, olette halukkaita antamaan toisen virheet anteeksi ja jaatte samat arvot sekä kiinnostuksenkohteet, eikä omia puoliaan tarvitse peitellä.”

Paljon muutakin kuin vain fyysistä vetovoimaa

”Fyysinen vetovoima voi olla katoavaista. Kemia jonkun toisen ihmisen kanssa taas ei häviä. Hänen läsnäolonsa ei saa sinua vaivaantumaan, ja hänen poissaolonsa huomaat takuulla.”

”Ihan kuin minua vedettäisi häntä kohti. Kaipaan aktiivisesti hänen seuraansa, enkä pelkästään makuuhuoneessa.”

Lue myös: Miehet paljastavat: Asia, jota salaan kumppaniltani yhä

Lue myös: Naiset muokkasivat itsensä "täydellisiksi" - paljon puhuva video kerää kiitosta, katso

Lue myös: Rakkaus vaatii hoitoa - lue 7 pientä asiaa, joilla parannat parisuhdetta huomattavasti

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat