Kuva: AOP

Mistä tietää, että on aika erota? Ensitreffit alttarilla -asiantuntija antaa konkreettisen vastauksen

04.08.2020 14:45 - Henna Koste

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow tietää, ettei korona yksin kaada parisuhteita.

Ensitreffit alttarilla -ohjelma saa jälleen jatkoa, kun syyskuussa alkaa seitsemäs tuontantokausi. Pareja muodostetaan taas rautaisten ammattilaisten voimin. Mukana ovat tänäkin vuonna parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen ja pastori Kari Kanala.

Ohjelma takaa jälleen katsojille tiiviin oppikurssin parisuhteeseen ja omiin suhdetaitoihin. Koronapandemian mukanaan tuomat poikkeukselliset olot ovat vaikuttaneet myös monen parisuhteeseen. Stolbow huomauttaa, että olemme vielä liian lähellä koronaa, jotta voisi tehdä yhteenvetoa sen aiheuttamista eroista.

- Korona ei yksin kaada suhdetta, mutta tiukan paikan tullen näemme, kuka on todella tukenamme. Jos kumppani seisoo siinä, se yhdistää. Kriisi paljastaa, mistä parisuhde on tehty, Stolbow sanoo. 

Entä, mistä tietää, että on aika erota?

- Sanon tämän aina: pelko piirtää perheen rajat. Silloin, kun pelkää nostaa asioita puheeksi, eikä voi olla oma itsensä. Voisi sanoa, että parisuhde saisi olla omalla tavallaan lepopaikka ihmiselle. Kun pelkää sanoa mielipiteitään, omia tarpeitaan, toiveitaan tai pettymyksiään – tai vaikka pukeutua, miten haluaa, on parisuhde sellaisenaan tullut tiensä päähän.

Lue myös: Saako Ensitreffit alttarilla -hakijalla olla lapsia tai takanaan avioliitto? Asiantuntija paljastaa

Kilpailut

Uusimmat