Kuva: AOP / Shutterstock

Tällä viikolla kannattaa kääntää katse taivaalle - tähdenlennot koristavat yötaivasta

07.08.2023 09:15 - Jenni Tuusjärvi

Maan ilmakehään ajatuvat kivet ja muruset synnyttävät valoilmiön, jota kutsutaan tähdenlennoksi. Tällä viikolla perseidien meteoriparvi koristaa taivaankantta erityisen tiuhaan.

Tällä viikolla katse kannattaa suunnata öiseen aikaan taivaalle, sillä tähdenlennot koristavat taivaankantta erityisen tiuhaan tulevalla viikolla.

Vuosittain toistuvassa ilmiössä on kyse perseidien meteoriparvesta. Tähdenlento syntyy, kun komeetasta irtoavat muruset ja pöly osuvat Maan ilmakehään.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo perseidiparven näkyvän parhaiten 10.8 - 14.8 välisenä aikana. Yhdistyksen mukaan erityisesti sunnuntai aamuyöstä tähdenlentoja voi bongailla kymmenittäin.

Tänä vuonna kuunvalo ei myöskään haittaa perseidien havaitsemista. Ursa neuvoo hakeutumaan mahdollisimman kauas keinovalosta, kuten kaupunkien aiheuttamasta valosaasteesta. Aivan pohjoisimmassa Suomessa yöt eivät kuitenkaan ole vielä riittävän pimeitä perseidien havaitsemiseen, mutta Oulun eteläpuolella tähdenlennot näkyvät yötaivaalla.

Vaikka yöt ovat vielä lämpimiä, kannattaa tähdenlentojen bongailuun varustautua lämpimällä vaatetuksella, sillä tähdenlentoja voi tarkkailla parhaiten maassa selällään maaten.

Lue myös: Kaukainen Pluto ei ole täysin pimeä - Näin voit kokea kääpiöplaneetan valon määrän Maasta käsin

Lue myös: Tom Cruise saattaa olla ensimmäinen avaruuskävelyn tekevä siviili - avaruusvierailu osa tulevaa elokuvaa

Lue myös: Kuussa voi pian katsella Netflixiä ja lähettää WhatsApp-viestejä

Lähde: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kilpailut

Uusimmat