Oletko huono lukemaan? Voit yhä parantaa taitoasi

02.01.2013 13:00 -

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan yllättävän monella nuorella on vaikeuksia lukemisessa. Lukutaitoaan voi parantaa vielä aikuisenakin.

Lapin yliopistossa tarkastetusta väitöstutkimuksesta selviää, että noin joka kolmannella toisen asteen opiskelijalla on ongelmia lukemisen perustekniikassa.

Lohdullista kuitenkin on, että lukeminen voi kehittyä vielä aikuisiällä. Tutkimuksessa koehenkilöille annettiin lukemista parantavia harjoitusmateriaaleja, ja heidän lukemissuorituksensa paranivat harjoitusjakson aikana selvästi.

Väitöstutkimuksen tehnyt kasvatustieteen maisteri Petri Vanninen toteaa, että lukemisvaikeudet rajoittavat monen aikuisen elämää. Jotkut ihmiset esimerkiksi valitsevat sellaisen työuran, jossa ei vaadita hyvää lukutaitoa, vaikka heillä olisi kykyä vaativimpiinkin töihin.

Kilpailut

Uusimmat