Nainen saa olla ailahtelevainen - lue perustelut

13.03.2015 12:00 - Eeva Rajala

Tunteilla on merkitystä. Onko niin, ettei naisten ole koskaan ollut tarkoituskaan käyttäytyä aina maltillisesti ja järkevästi?

Naiset usein syyttävät itseään siitä, miten pahalta heistä joskus tuntuu ja miten joskus tiuskitaan perheen jäsenille, miehelle tai ystäville. Naiset kuvittelevat, että kaikki asiat pitäisi hoitaa syvällä rauhallisuudella. Moni ei ymmärrä, että ailahtelevaisuus saattaakin olla naisten suuri vahvuus.

Lääkäri Julie Holland kertoo Daily Mail -lehdelle, ettei naista koskaan suunniteltukaan lauhkeaksi. Emotionaalisesti nainen on luotu muuttumaan jatkuvasti luonnon mukana. Toisin kuin miehet, joilla on tasaiset hormonitasot suurimman osan elämästään, naisilla hormonitasot nousevat ja laskevat kuukautiskierron ja hedelmällisyyden vuoksi.

On hyvä olla itkupilli

Itkeminen on normaalia. Lääkäri Julie Hollandin mukaan se ei tarkoita sitä, että nainen olisi heikko tai menettänyt kontrollinsa. Itku antaa naiselle mahdollisuuden tiedostaa, mitä tuntee, jonka jälkeen voi taas jatkaa. Joskus itku saattaa yllättää hankalassa tilanteessa, mutta joissain tilanteissa se otetaan paremmin vastaan.

Naiset on suunniteltu itkemään enemmän kuin miehet. Naiset myös huomaavat surullisuuden muista ihmisistä helpommin kuin miehet. Itkeminen näyttää selvästi kumppanille, että asiat eivät ole hyvin. Hollandin mukaan on myös hyvä idea, että huonosti käyttäytyneet lapset näkevät äitinsä joskus itkemässä, sillä kyyneleet voivat opettaa, miten oma käyttäytyminen voi vaikuttaa toisiin. Itkeminen ja surullisena oleminen voi myös auttaa ihmistä tekemään selvempiä arvioita omasta elämästään.

Valjasta epämukavuus voimaksi

Nainen on kehittynyt tällaiseksi "hormonihirviöksi" hyvästä syystä. Hormonaalinen heilahtelu on perusta herkkyydelle, jonka avulla nainen voi reagoida paremmin ympäristön muutoksiin, ja olla empaattinen ja intuitiivinen lasten ja puolison tarpeita silmällä pitäen. Ailahtelevaisuus tekee naisista joustavia ja mukautuvia. Luonnossakin pitää sopeutua tai ei pärjää. Ailahtelevaisuus - herkkänä, välittävänä ja usein tyytymättömänäkin oleminen - on naisten luonnollinen voiman lähde.

Valitettavan usein ja enenevässä määrin naiset hoitavat tätä ailahtelevaisuuttaan ja apeuttaan lääkkeillä. Esimerkiksi Englannissa masennuslääkkeiden käyttö on kasvanut merkittävästä viimeisten 15 vuoden aikana.

- Meidän täytyisi virittää itsemme omaan epämukavuuteemme, ei torjua sitä. Herkkänä ja ärsyyntyneenä oleminen ja oman turhautumisen julki tuominen parantaa elämäämme, kertoo Holland lehdelle.

Hollandin mukaan naisten pitäisi vain oppia enemmän siitä, miten kehon ja mielen pitäisi toimia ja sitten antaa niiden toimia luonnollisesti. Tämä tuo naisille viisautta ja rauhaa.

- Loppupeleissä keho, jota ei häiritä, on vahvan intuitiivinen, ja sitä kannattaa kuunnella. Mielialat ovat kehon mahtava palautejärjestelmä. Tämän omaksuminen tekee naisista onnellisempia, Holland jatkaa.

Holland antaa myös omat vinkkinsä, miten kannattaa oman kehon ja mielen eri merkkeihin asennoitua, ja mitä eri tuntemukset tarkoittavat.

Kyseessä on ovulaatio, et ole kyllästynyt mieheesi

Keho on luotu ja suunniteltu niin, että se etsii kumppania, Holland kertoo. Ovulaation aikana naisesta tulee esille luontainen puoli kiinnostua kaikista maskuliinisimmista miehistä. Vaikka nainen olisikin onnellisesti naimisissa, hän saattaa alkaa ovulaation aikana flirttailla alfa-urokselle, joka ei välttämättä ole oma puoliso. Tämä ei tarkoita sitä, että avioliitto tai parisuhde olisi tullut tiensä päähän.

Älä deittaile netissä, sillä et voi haistaa miestä

Naisella on terävämpi hajuaisti kuin miehellä. Potentiaalisen miehen feromonit ovat tarkkailun alla erityisesti ovulaation aikana. On tärkeätä pitää miehen ominaistuoksusta. Optimaalisessa tilanteessa tuoksu on erilainen kuin naisen, muttei liian erilainen.

Lääkäri Hollandin mukaan tuoksuasiat eivät selviä nettideittailun kautta. Lisäksi kumppanin ominaistuoksu voi rauhoittaa ärtymyksen hetkellä. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Holland kehottaa haistelemaan kumppanin kainaloita riidan keskellä.

Lähde: Daily Mail



Tunnetko muitten tunteet? Saatat olla erityisherkkä. Katso täältä lisää tietoa.

Kilpailut

Uusimmat