Tiedätkö, mikä on naiselle otollisin aika tulla raskaaksi?
Säätila vaikuttaa raskaustilan alkuun huomattavasti.
Korkeat lämpötilat, auringonvalolle altistuminen ja sateen poissaolo voivat nostaa naisen mahdollisuuksia tulla raskaaksi jopa kolmanneksella, selvisi tutkimuksesta. Aiemman tutkimuksen mukaan samat vaikutukset näkyvät myös miehillä, sillä sperma on puolet aktiivisempaa kesä-elokuussa verrattuna tammikuuhun.
Kuinka tutkimus tehtiin?
Tutkimukseen osallistui 6000 keinohedelmöitykseen hakeutunutta naista, joita seurattiin kuuden vuoden ajan. Tutkijat analysoivat sitä, miten säätilat vaikuttivat hoitojen onnistumiseen, eli raskauksien alkamiseen.
Kuukausina, jolloin aurinko paisteli noin neljä tuntia päivässä, naisten hedelmällisyys nousi kolmanneksella. Jos naiset pääsivät nauttimaan hyvistä ilmoista kuukautta ennen keinohedelmöitystä, paranivat heidän mahdollisuutensa raskauden alkuun peräti 35 prosenttia verrattuna siihen, että aurinkoinen sää alkaisi vasta hoidon alettua.
Tulokset pätevät jokaiseen naiseen
Vaikka tutkimuksessa mukana olleet naiset yrittivät raskautta keinohedelmöityksellä, pätevät kauniin sään vaikutukset hedelmöittymiseen kaikkiin naisiin - myös heihin, jotka tahtovat tulla raskaaksi luonnollisesti. Sään lisäksi mahdollisuuksia parantaa luonnolisesti muutkin valinnat.
- Usein perusasiat ovat kaikki mitä tarvitaan. Näitä ovat hyvä ruokavalio, tupakoimattomuus, alkoholin vähentäminen, rentoutuminen, auringonvalo, iloisuus ja positiivisuus; niin ja viimeisenä, ajoittaiset yhdynnät, kommentoi professori Charles Kingsland tutkimusta Liverpoolin naisten sairaalasta.
Jos siis suunnittelette lasta, voivat mahdollisuutenne raskauden alkuun olla kesällä korkeimmillaan.
Lähde: Independent
Raskauden aikana tekee mieli mitä erilaisempia törkyruokia. Eräs nainen nautti suolaa suoraan purkista ja toinen dippasi juustoa ketsuppiin. Lue täältä hassuimmat tunnustukset.