Kuinka kasvatat maailmaan onnellisen lapsen? Hyvinvointi-ikoni Deepak Chopra vastaa

25.06.2015 13:56 - Anna Hopi

Vanhemmat haluavat lapsensa parasta, ja silloin kannattaakin panostaa lapsen ensimmäisiin kehitysvuosiin.

Maailmankuulun hyvinvointiasiantuntijan, luennoitsijan, kirjailijan ja lääkärin Deepak Chopran mukaan tärkeintä on näyttää lapselle eleitä, jotka saavat hänen olonsa tuntumaan rakastetulta.

- Siitä on todisteita, että lapsen elämän ensimmäisenä kolmena vuotena hänen aivonsa vastaavat tunteisiin pohjaavaan kehonkieleen. Hän kiinnittää huomiota kasvojen ilmeisiin, liikkeeseen, äänenpainoihin ja yleisiin eleisiin. Jos eleet huokuvat rakkautta, välittämistä, huomiota ja syvää hyväksyntää, lapsi kehittyy terveeksi, kertoi Deepak Chopra Iskelmälle.

- Elämän kolme ensimmäistä vuotta liittyvät rakkauteen voimakkaasti. Kasvuympäristö ratkaisee todella paljon. Viiden ikävuoden jälkeen teimme omien lastemme kanssa siten, että pyysimme heitä olemaan hiljaa viiden minuutin ajan. Voit tehdä mitä tahansa, mutta ole hiljaa viisi minuuttia. Kuusi vuotta, kuusi minuuttia. Kymmenen vuotta, kymmenen minuuttia. Opetimme heille meditaatiota.

Vaikeinta on teini-iässä

Suuria vaikeuksia moni vanhempi kokee silloin, kun lapsi on teini-iässä. Kulttuuri vilisee kuvastoa, joka kehottaa laihtumaan, menestymään, olemaan aina asioiden tasalla. Se tuottaa paljon painetta ja stressiä tuntemustensa kanssa kamppailevalle teini-ikäiselle.

- Jos lapsi ei ole kokenut syvällistä huolenpitoa ja hoivaa ensimmäisen kolmen ikävuotensa aikana, teinivuodet tulevat olemaan vaikeat. Hormonit vaikuttavat ja aivot muuttuvat. On kaikenlaista muutosta. Omien lapsieni kanssa emme kokeneet sitä. He olivat jalat maassa ja hyvin vakaita. Se johtuu elämän varhaisista kokemuksista. Lastenlasten kanssa on sama juttu.

Menestys ei ole mitään ilman rakkautta

Chopra on myös kertonut menestyksen olevan mielestään yliarvostettua.

- Materiaalinen menestys on mielestäni yliarvostettu idea. Jos sinulla on paljon kaikenlaista tavaraa, mutta et ole onnellinen ja tunne rakkautta ja myötätuntoa - mitä väliä millään on?

Menestyneellä luennoitsijalla on oma reseptinsä, jolla elämän arkisuus pysyy mielessä koko ajan.

- Minulla on vaimo ja lapset, jotka eivät ota minua vakavasti. Se pitää jalat maassa.

Kilpailut

Uusimmat