Hyvästi makkara! Miehen suosikkiruoka voi pilata mieskunnon
Mikäli mies haluaa lapsia, on hänen syytä miettiä ruokavaliotaan uusiksi.
Amerikkalaistutkijoiden toteuttamasta testistä selvisi, että isyydestä haaveilevien miesten on parasta unohtaa ylenpalttinen pekonin ja makkaran mussutus. Sen sijaan perheenlisäyksen perään haaveilevien herrojen tulisi lisätä lautaselleen lihaleikkeleiden sijaan esimerkiksi kanaa.
Prosessoidut lihatuotteet eivät tee hyvää mieskunnolle
Tutkimukseen osallistui 141 pariskuntaa, jotka olivat käyneet läpi lapsettomuushoitoja. Isyydestä haaveilevat miehet pitivät kirjaa syömisistään hoitojaksojensa ajan. Tutkimustuloksista paljastui, että miehillä, jotka kuluttivat runsaasti prosessoituja lihatuotteita aina makkaroista pekoniin, oli 28 prosenttia heikompi mahdollisuus tulla isäksi kuin prosessoituja lihatuotteita vähemmän käyttävillä miehillä.
Kanaa vai makkaraa?
Tutkimuksista ilmeni, että miehet, jotka söivät runsaasti kananlihaa, paransivat isäksi tulemisen mahdollisuuksiaan jopa 13 prosentilla. Koska tutkimuksissa ei kartoitettu muuta kuin miesten ruokavaliota, tutkijat eivät voi täysin varmasti sanoa, onko lihan laadulla näin suuri vaikutus miesten hedelmällisyyteen.
Voi siis olla, että runsaasti kanaa syövien miesten elämäntavat poikkeavat muutoinkin muista miehistä niin, että se on vaikuttanut heidän siittiöidensä määrään ja laatuun positiivisesti.
Ruokavalio syyniin
Tutkijat luulevat, että prosessoitujen lihatuotteiden korkeat rasva-arvot ja lisäaineet voivat hyvinkin vaikeuttaa lasten saantia. Hedelmällisyysasiantuntija Allan Pacey kehottaakin pariskuntien ennen kaikkea korjaamaan ruokavaliotaan parempaan suuntaan, jos vauvahaaveet ovat ajankohtaisia:
-Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun prosessoitujen lihatuotteiden vaaroista mieskunnolle varoitellaan. Kehotankin kaikkia miehiä ja pariskuntia, jotka ravaavat lapsettomuushoidoissa, ennen kaikkea syömään terveellisesti, Pacey toteaa.
Lähde: Daily Mail