Kuva: Shutterstock

Näitkö unta kuolemasta? Lue, mitä se kertoo elämäntilanteestasi

28.10.2018 10:15 - Emmi Moilanen - Luettu 1 529 kertaa

Kuolemasta uneksiminen voi merkitä myös seesteistä elämänvaihetta.

Jokainen meistä näkee painajaisia aina silloin tällöin. Ikävät unet voivat johtua esimerkiksi stressaavasta elämäntilanteesta tai muista murheista. Joskus uniin liittyy myös oma tai läheisen kuolema. Toisin kuin usein ajatellaan, kuolemasta uneksiminen ennustaa harvoin mitään ikävää.

Bustle sivusto selvitti, mitä kuoleman näkeminen unissa kertoo elämäntilanteestasi. Voit lukea tulkinnat alta.

Jokin aikakausi on päättymässä elämässäsi

Unen näkeminen omasta kuolemasta kuvastaa jonkin ajanjakson loppua, kuten esimerkiksi avioeroa tai työpaikan vaihtamista. Uni voi merkitä myös sitä, että olet kasvanut ihmisenä ja jättänyt jonkin aiemmin vallitsevan piirteen menneisyyteen.

Kuolema unessa voikin merkitä siis henkisiä muutoksia, kuten itsetutkiskelua ja itsensä löytämistä.

Saatat kärsiä ahdistuksesta

Kuoleminen unessa saattaa myös merkitä sitä, että koetat epätoivoisesti paeta ahdistavaa tilannetta, jossa tunnet olevasi arkielämässä jumissa.

Esimerkiksi stressi, liian suurilta tuntuvat velvollisuudet ja vastuu, tai jopa onneton parisuhde voivat altistaa unille, joissa esiintyy kuolemaa.

Uni voi olla merkki levollisesta elämäntilanteesta

Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, kuolemasta unien näkeminen voi merkitä sitä, että elät elämäntilanteessa, jossa sinulla ei ole huolen häivää. Et murehdi turhia, etkä pelkää enää mitään pahaa tapahtuvaksi.

Saatat tukahduttaa tunteitasi

Jos uni on painajainen, on mahdollista, että alitajuntasi käsittelee nukkuessasi niitä tunteita, jotka yrität tukahduttaa valveilla ollessasi. Jos kuolemaa käsittelevät painajaiset jatkuvat pitkään, on hyvä pohtia, onko elämässäsi sellaisia murheita, jotka sinun olisi hyvä vihdoin kohdata ja käsitellä.

Lue myös: Kuorsaajan vieressä nukkuminen voi olla vaaraksi terveydellesi

Lue myös: Haluatko tulla onnelliseksi? Tutkimus selvitti tarkan määrän kauan sinun tulisi nukkua

Lähde: Bustle

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat