Kuva: Shutterstock

Silmien väri voi vaikuttaa siihen, kärsitkö kaamosmasennuksesta

11.01.2019 21:45 - Katariina Auvinen

Ruskeasilmäisille on luvassa huonoja uutisia.

Vihdoin Suomessakin on käännytty valoisamman vuodenajan puolelle, mutta silti pimeys laskeutuu verrattain nopeasti. Kaamosmasennus iskee joillain ihmisillä toistuvasti pimeällä aikakaudella. Se on pimeällä kaudella ilmenevä masennutila, jonka oireet häviävät usein keväällä, kun valoisa aika pitenee. 

Jos sinä tunnet kaamosmasennuksen oireita aina syksyisin, kannattaa katsahtaa silmiisi ja etenkin niiden väriin. Juuri viime vuoden puolella julkaistu tutkimus Open Access Journal of Behavioural Science & Psychology -julkaisussa selitti, että tietynväriset silmät voivat olla alttiimpia masennusoireille. 

(kuva: Shutterstock)

Health-julkaisun uutisoimassa tutkimuksessa ne ihmiset, joilla oli tummemmat silmät, kuten ruskeat, ovat alttiimpia kaamosmasennukselle ja vuodenajoista johtuville mielialanvaihteluille. Sen sijaan siniset tai harmaat iirikset ovat herkempiä valolle ja vapauttavat vähemmän melatoniinia. 

Melatoniini on kehon tuottama hormoni, joka auttaa meitä muun muassa nukahtamisessa. Julkaisun mukaan melatoniinin liiallinen eritys tai vastaavasti melatoniinin ja serotoniinin epätasapaino kehossa voi saada ihmiset tuntemaan itsensä masentuneeksi. 

Yksi päätutkijoista Lance Workman kertoo, että tämä ei kuitenkaan takaa mustavalkoisesti sitä, että ruskeasilmäiset olisivat alttiimpia masennukselle, mutta sellainen taipumus voi olla. Workman arvelee, että kyseessä voisi olla perinnöllinen tekijä. 

- Sinisilmäisiä ihmisiä esiintyy tavallisesti kauempana päiväntasaajalta, joten valon määräkin on vähäisempi. He ovat saattaneet sopeutua paremmin tälle valoisan ajan vaihtelulle, kuin ruskeasilmäiset, tutkija kertoo. 

Osa ihmisistä on kokenut valohoidon helpottavan oireita. Säännöllisellä liikunnalla on myös todettu oireita helpottavia oireita. 

Lue myös: 5 vinkkiä, joilla motivoit itsesi liikkeelle ankeana vuodenaikana

Lue myös: Miten selvitä virkeänä synkästä vuodenajasta? Yksi vinkki riittää

Lähde: Health

Kilpailut

Uusimmat