Kuva: Shutterstock

THL: Alkaako koronan jälkeen seuraava pandemia? Kymmenet Euroopassa sairastuneet apinarokkoon

20.05.2022 16:15 - Minttu Tikkanen

Tautia on esiintynyt aiemmin lähinnä Länsi- ja Keski-Afrikassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo tiedotteessan, että Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa leviää harvinainen apinarokko. THL:n eilisen tiedotteen mukaan tartuntamäärä 7. toukokuuta alken oli vasta Britannian osalta 9 tartuntaa, Portugalissa 5 sekä Yhdysvalloissa 1.

MTV:n artikkelin mukaan luku on kuitenkin jo noussut THL:n eilisestä tiedotteesta ja nyt puhutaankin jo kymmenistä tapauksista. Myös Ruotsissa on Mtv:n mukaan tänään vahvistettu ensimmäinen tartunta. 

THL kertoo, että suuren osan tähänastisista tartunnoista epäillään liittyvän miesten väliseen seksiin. Muutoin tauti tarttuu heikosti ihmisestä toiseen, mutta näyttäisi leviävän ainakin sukupuolitaudin tavoin tai muussa lähi- tai kosketuskontaktissa. Alunperin tauti on THL:n mukaan siirtynyt ihmiseen, joka on ollut tekemisissä villieläimen kanssa.

THL kertoo, että taudinkuvassa iholle muodostuu pieniä rakkuloita, jotka muistuttavat myös esimerkiksi vesirokkoa. Rakkulat voivat keskittyä erityisesti kasvoille, mutta saattavat levitä myöhemmin muuallekin kehoon ja esimerkiksi genitaalialueille. Myös kuumeilu on tavallista.

THL rauhoittelee, että tauti paranee yleensä itsestään muutaman viikon kuluessa. Suurimmalla osalla tauti onkin lievä, mutta myös vakava taudinkuva on mahdollinen. Tautia on aiemmin esiintynyt lähinnä Länsi- ja Keski-Afrikassa. Euroopassa sairastumisen taustalla onkin aiemmin lähes aina ollut matkustelu Afrikassa, mutta nyt havaituissa tapauksissa potilailla ei tällaista yhteyttä ole. 

Lue myös: MTV: Koronarokotteesta tulee todennäköisesti jokavuotinen - THL:n Hanna Nohynek kommentoi tilannetta

Lue myös: Miten nopeasti koronatesti voi muuttua negatiivisesta positiiviseksi? Karu kuva kertoo

Lähteet: THL, MTV

Kilpailut

Uusimmat