Kuva: Shutterstock

Ihotautilääkäri näkee suomalaisten ihonhoidossa 2 virhettä, ja ne olisivat helposti vältettävissä

22.07.2023 12:15 - Minttu Tikkanen

Toiset ovat lähtökohtaisesti alttiimpia ihosyöville kuin toiset.

Ihotautien ja allerkologian erikoislääkäri Sampsa Kaupin silmin suomalaiset tekevät yleisimmin kaksi virhettä hoitaessaan tai oikeammin jättäessään hoitamatta ihoaan. 

Kesäisin ajankohtaiseksi tulee aina aurinkovoiteen käyttö ja valistus käytön tärkeydestä. Suomalaiset ovat jo hyvin perillä UV-säteilyn vaaroista, mutta rasvaamisessa on silti parantamisen varaa. Kauppi kuvailee hyvin yleiseksi ilmiötä, jossa esimerkiksi rannalle lähdetään aamulla ja aurinkorasvaa levitetään vasta sen jälkeen, kun iho on jo ehtinyt palaa. 

- Yleisin virhe, jonka ihmiset tekevät, Kauppi tiivistää.

Aurinkovoide tulisikin aivan ehdottomasti levittää jo ennen kotoa lähtöä, jolloin sen teho on parempi ja tuote ehtii myös imeytyä ihoon ja vaikuttaa siten paremmin. Monet myös luottavat systeemiin, jossa kevyttä kerrointa lisätään useita kertoja päivän aikana. Kauppi kuitenkin tyrmää logiikan, Suomessakin olisi syytä käyttää vahvaa kerrointa aamusta alkaen.

Yleisesti ottaen Kauppi uskoo, että auringon UV-säteilyn vaaroista ollaan nykyisin hyvin tietoisia, mikä osaltaan voi saada ihmiset suojautumaan paremmin. Silti ihosyöpätapausten ei kuitenkaan uskota ainakaan vähenevän tulevaisuudessa. Tietoisuudesta huolimatta toisessa vaakakupissa painaa kuitenkin se tosiasia, että matkailun yleistymisen myötä suomalaiset ovat myös matkailleet aurinkokohteisiin ja palaneet aiempaa enemmän lapsesta saakka, mikä puolestaan todennäköisesti tulee kasvattamaan ihosyöpätapausten määrää. Myös väestön kohonnut ikä kasvattaa syöpäriskiä yleisesti ottaenkin.

- Ne varmasti lisääntyvät, koska ihmiset pystyvät matkailemaan ja ennen kaikkea elävät vanhemmaksi. Mitä vanhempi ihminen, sen suurempi riski saada ihosyöpä ja moni muukin syöpä, Kauppi toteaa.

(kuva: Shutterstock)

Kauppi lohduttaa hieman sillä, että ihosyöpä ei aina automaattisesti uhkaa, jos polttaa itsensä auringossa. Joillain on esimerkiksi synnynnäisesti korkeampi todennäköisyys sairastua ihosyöpään ja ne, joilla sitä ei ole, eivät välttämättä koskaan sairastu, vaikka palaisivatkin. Toiset ovat luonnostaan suuremmassa riskissä sairastua kuin toiset, sillä osalla riskiluomia on jo lähtökohtaisestikin enemmän. Luomien määrä ei kuitenkaan siis automaattisesti kerro, ovatko luomet potentiaalisia kehittymään vaarallisiksi. Nimenomaan lapsena tapahtuneet palamiset kuitenkin hieman nostavat riskiä sairastua myöhemmin. 

- Ihotyypillä on iso merkitys. Jos olet punatukkainen tai hyvin vaaleaihoinen ja on yli 50 pigmenttiluomea, se on jo melanoomariskin nousu. Jos taas on vähän paremmin ruskettuva, ruskeampi ihotyyppi, pitää olla yli sata luomea, että riski on vastaavalla tasolla. Toisilla saattaa olla monituhatkertainen riski saada melanooma, ja ne joilla ei ole, saavat itseasiassa aika vapaasti olla auringossa, Kauppi huomauttaa.

Ihosyöpä ei myöskään aina tarkoita juuri pelättyä melanoomaa. Kauppi muistuttaa, että niin sanotusti "kiltimmät" ihosyövät kuten tyvisolusyövät ja okasolusyövät ovat huomattavasti yleisempiä kuin melanooma.  

- Pitää muistaa, että melanooma on huomattavasti harvinaisempi kuin kiltimmät ihosyövät kuten tyvisolusyöpä ja okasolusyöpä. Jokainen työpäivä löydän yhden syövän, ja ne ovat yleensä tyvisolusyöpiä, Kauppi kertoo.

Milloin kannattaa huolestua?

Kauppi kertoo, että usein huolestuu ihmisen itsensä sijaan ensimmäisenä joku toinen, joka näkee muutoksen iholla. Avioliiton on esimerkiksi todettu kohentavan miesten mahdollisuutta hakeutua lääkäriin ihomuutoksen myötä ajoissa.

- On tehty tutkimuksiakin, että naimisissa olevilta miehiltä löytyy melanooma pienempänä, ja niillä on parempi ennuste, Kauppi havainnollistaa.

Kauppi kertoo, että lääkärille kannattaa näyttää ihoaan, jos esimerkiksi luomi muuttuu selvästi tai se on muita huomattavasti suurempi. Myös moniväriset luomet sekä epäsäännöllisen muotoiset luomet ja verta vuotavat näpyt ovat syy tavata lääkäriä. Alkuvaiheessa ihosyövät kuitenkin oirehtivat petollisenkin vähän, mikä hankaloittaa niiden toteamista.

- Ihosyöpä usein alkuvaiheessa aiheuttaa hyvin vähän oireita. Monet kiltit ihomuutokset kuten rasvasyylät eli ikäluomet kutisevat ja oireilevat paljon enemmän kuin melanooma tai tyvisolusyöpä. Se on vähän petollista. Et välttämättä huomaa oireita, vaikka olisi syöpä iholla, Kauppi muistuttaa.

Muissa asioissa kuten ihottuman hoidossa Kauppi kehottaa ensin yrittämään itsehoitoa kuten rasvausta ja sitten hakeutumaan lääkäriin, jos ongelma ei ratkea.

(kuva: Shutterstock)

Rasvauksen ja pesun pyhä tasapaino

Mutta ei ihonhoito lopu syksyn tullenkaan. Kauppi huomauttaa, että ympäri vuoden suomalaiset onnistuvat melko tehokkaasti luistamaan toisestakin tärkeästä ihonhoitorutiinista - kosteutuksesta. Ihon rasvaus jää Kaupin mukaan turhan usein muiden askareiden ja rutiinien varjoon, vaikka sen arvoa ei olisi syytä vähätellä. Kauppi näkee ihonhoidosta laiskottelun myös sukupuoli- ja ikäsidonnaisena. Miehet luistavat ihonhoidosta naisia enemmän ja moni havahtuu vasta vanhana ihonhoitoon.

- Se on pikkuisen sukupuolikysymyskin, miehet huonommin huolehtivat ihonhoidosta. Suomessa on myös paljon ihmisiä, joilla on aika rasvainen iho, joka ei vaadi nuorena niin paljoa hoitoa, mutta vanhemmiten iho ohenee, kuivuu ja vaatii paljon enemmän hoitoa. Kun sitä ei ole nuorena opetellut, sitä ei usein vanhana taida.

Rasvauksen kanssa käsi kädessä kulkee ihon peseminen, jota taas harrastetaan Kaupin mukaan turhankin innokkaasti. Varsinkin koronapandemian jälkeen käsiä alettiin pestä aiempaakin aktiivisemmin. Epidemia näkyi siis myös lisääntyneinä iho-ongelmina.

- Se aiheutti valtavat käsi-ihottumaepidemiat. Joskus ne ovat hankalia hoitaa varsinkin, jos ei lähde hoitamaan ajoissa, Kauppi kuvailee.

Kauppi kehottaisikin lisäämään pesurutiineihinsa myös ihon rasvauksen, joka olisi tehokkainta juurikin suihkun jälkeen. Jonkinlaisena all in one -ratkaisuna Kauppi tarjoaa esimerkiksi pesusaippuan vaihtamista kosteusvoiteeseen tai johonkin hoitavaan emulsioon. Turhia pesukertojakin voisi kuitenkin yrittää karsia.

- Jos käyttää saippuaa, se pesee kaikki kosteutta sitovat ainesosat ihosta pois, jolloin hyvä kosteus haihtuu ihosta ja iho on entistä kuivempi pesun jälkeen. Monille hyvä ja ensisijainen juttu olisi saippuapesujen vähentäminen ja käsin tiskaamisen vähentäminen, Kauppi listaa.

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Menettääkö aurinkorasva tehonsa vanhetessaan? Vihdoin vastaus monen pohtimaan ikuisuuskysymykseen

Lue myös: Miten paljon aurinkorasvaa pitäisi laittaa ja kuinka usein sitä tulisi lisätä?

Kilpailut

Uusimmat