Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, mitä tehdä jos kyy puree koiraa? Yksi muistisääntö on syytä pitää mielessä

22.07.2023 10:15 - Minttu Tikkanen

Lenkillä kannattaa pitää silmällä, mitä koira matkan varrella nuuskii.

Yksi muistisääntö on syytä pitää mielessä - kyyn purema vaatii aina lääkärikäynnin. Myös lemmikillä ja siinäkin tilanteessa, että lemmikillä ei ilmenisi puremasta mitään oireita.

Aina kyyn purema ei ainakaan heti oirehdi, jolloin lemmikin omistaja saattaa ajatella, ettei hoidolle ole tarvetta. Eläinvakuutusyhtiö Agria kuitenkin muistuttaa, että eläinlääkäriin tulee aina lähteä, oli oireita tai ei. Eläinlääkäriin on syytä olla yhteydessä siinäkin tapauksessa, ettei ole aivan varma, mikä lemmikkiä on purrut. 

Koiraan pätee sama ohjeistus kuin ihmiseenkin, eläintä täytyy yrittää pitää mahdollisimman paikallaan, ettei myrkky pääse leviämään. Lemmikki on hyvä esimerkiksi kantaa paikasta toiseen kuten autoon ja eläinlääkäriin. Useimmiten kyy puree koiraa kuonoon tai tassuun.

Tärkeää on myös nopeus, eläinlääkäriin on lähdettävä välittömästi, eikä arpomaan kannata jäädä. Kyytablettia ei kuitenkaan koiralle kannata antaa kuin siinä tilanteessa, jos purema on kuonon tai kasvojen alueella tai tukkii hengitystiet.

Lue myös: Punkin pää jäi irroituksesta huolimatta ihon alle - onko yleinen ilmiö vaarallinen?

Lue myös: Miten vilvoitat lemmikin helteellä - ota tärkeä muistilista haltuun

Lähteet: Agria

Kilpailut

Uusimmat