Hirvien liikkuminen lisääntyy varsinkin Lapissa

13.08.2016 10:18 - Ari Kettukangas

Hirvien liikehdintä alkaa lisääntyä kiima-ajan lähestyessä. Autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla varuillaan varsinkin hämärän aikaan. Lapin alueella hirvikolareita sattui vuosi sitten aiempia vuosia enemmän jo elokuussa, kun syksyn kolarihuippu on aiempina vuosina ajoittunut Lapissa vasta syys-lokakuuhun. Toinen kolarihuippu Lapin alueella ajoittuu yleensä marras-joulukuun tienoille, kun hirvet alkavat siirtymään talvehtimisalueilleen.

Hirvien liikehdintä alkaa lisääntyä kiima-ajan lähestyessä. Autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien on syytä olla varuillaan varsinkin hämärän aikaan. Lapin alueella hirvikolareita sattui vuosi sitten aiempia vuosia enemmän jo elokuussa, kun syksyn kolarihuippu on aiempina vuosina ajoittunut Lapissa vasta syys-lokakuuhun. Toinen kolarihuippu Lapin alueella ajoittuu yleensä marras-joulukuun tienoille, kun hirvet alkavat siirtymään talvehtimisalueilleen. Hirvet liikkuvat aktiivisesti aamu- ja iltahämärässä. Erityisen tarkkana kannattaa olla parin tunnin ajan ennen ja jälkeen auringon laskun ja nousun.

Kilpailut

Uusimmat