Kirsi Ranto sanoo ennustaneensa Whitney Houstonin kuoleman

20.02.2012 14:30 - Antti Granlund

Intiassa tällä hetkellä asuva laulaja Kirsi Ranto kertoo aavistaneensa laulajalegenda Whiteney Houstonin viikon takaisen kuoleman. Ranto kertoo asiasta blogissaan.

Ranto muutti Intiaan hengellisen johtajansa Äiti Amman luokse vuodenvaihteessa. Hän kertoo Houstoniin liittyvistä tuntemuksistaan näin:

- Illalla nukkumaan mennessä mietin lauluja, joita voisin ehkä täällä vielä esittää Ammalle. Mielessäni alkoi aivan yhtäkkiä pyöriä The Greatest Love of all. Siinä kun sitten laitoin vaatteita aamuksi valmiiksi, tuli uusi intuitiivinen viesti, että "huomenna sitten pelkkää valkoista päälle".

Ranto kirjoittaa tunteneensa olonsa vaikeaksi vuorokausi ennen Houstonin kuolemaa ja murtuneensa kuultuaan suru-uutisen.

- Kaikki viime päivien tuntemukset räsähtivät kerralla pintaan ja purkautuivat sielustani niin voimallisena itkuna, että hyvä että henkeä sain. Minun suurin ja rakkain idolini, joka on valaissut tietäni laulajana alkumetreiltä saakka, on nyt poissa. Suruni määrällä ei ollut rajoja. Yhtäkkiä jokainen pala viime päiviltä sai merkityksen: minä tunsin tämän, minä tiesin, että jotain on vinossa, jotain on tapahtumassa, Ranto kirjoittaa.

Kirsi Ranto kertoo myös esittäneensä Äiti Ammalle kappaleen I Will Always Love You Whitney Houstonin hautajaispäivänä.

Voit lukea koko blogikirjoituksen tästä.

 

Kilpailut

Uusimmat