IS: Poliisit-sarjan tähdet jättivät ohjelman

07.06.2012 11:05 - Antti Granlund

Vantaalaispoliisit Jarkko Turunen ja Petri Kajanne jättävät Ilta-Sanomien mukaan  Poliisit-sarjan liiallisen huomion vuoksi.

Kajanne tuli ohjelmaan mukaan toissakaudella. Turusen mukaan heidän valtava suosionsa oli yllättävää ja paheni koko ajan. 

- Olen menettänyt oman yksityisyyteni sekä työssä että vapaa-ajalla. Minua on alkanut ahdistaa, kun kaikki tuntevat, Turunen kertoo Ilta-Sanomille.

Kaksikkoa ei nähdä parhaillaan kuvattavalla Poliisit-sarjan viidennellä kaudella.

- Alkoihan se ärsyttää, kun vapaa-ajalla haluaisi kuitenkin olla rauhassa. Esimerkiksi ravintolassa on vaikeaa olla, kun ihmiset tulevat humalassa kyselemään sarjasta, Kajanne kertoo.

- Poliisihan on periaatteessa kasvoton. Poliisi menee keikalle virkamiehenä, mutta me menemme Petenä ja Jakkena, Turunen jatkaa.

Poliisit-sarjan viides kausi nähdään televisiossa alkuvuodesta 2013.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat