Salatut elämät alkoi taas - kuolonuhrin henkilöllisyys selvisi

03.09.2012 21:26 - Antti Granlund

Salatut elämät palasi tänään ruutuun uusin jaksoin. Voit lukea tästä, mitä illan jaksossa tapahtui.

Keväällä viimeisen jakson lopussa Aaron ja Eeron äidiksi paljastunut Anni-mummi sieppasi Sievisten pojan Severin ja lähti perhettä autolla karkuun. Sieviset lähtivät autolla heidän peräänsä. Takaa-ajo päättyi, kun Anni menetti autonsa hallinnan ja lensi kaiteen yli. Perässä kaasuttaneet Sieviset törmäsivät heti perään tietyömaan vuoksi rakennettuun esteeseen.

Kolarin jälkeen

Syyskauden avausjaksossa onnettomuuspaikalla heräsi ensimmäisenä Joonatan Sievinen. Hän herätti Paulan, minkä jälkeen he huomasivat kauhukseen Annin auton syöksyneen alas sillalta ja uponneen osittain jokeen.

Joonatan yritti etsiä Severiä turma-autosta, mutta ei päässyt autoon sisälle. Ambulanssi saapui paikalle, ja kyytiin nostettiin Lasse Sievinen. Samalla Paula huomasi paareilla ambulanssiin kannettavan tajuttoman Annin. Severiä ei näkynyt missään.

Sairaalassa selvisi, että Lasse oli saanut aivotärähdyksen ja Annin tila oli kriittinen. Myöhemmin Paula, Joonatan ja paikalle sapunut Jiri kertoivat sairaalassa herännelle Lasselle Severin kuolleen onnettomuudessa.

Vahvistusta Severin kuolemalle ei kuitenkaan saatu, eikä olisikaan ennenkuulumatonta, jos poika olisikin vielä elossa.

Kilpailut

Uusimmat