IS: Ville Haapasalon uutuuselokuvaa kuvataan Yhdysvalloissa laittomasti

23.01.2013 10:30 - Eeva Rajala

Näyttelijä Ville Haapasalo matkustaa tällä viikolla Las Vegasiin kuvaamaan uutta venäläiselokuvaa, kertoo Ilta-Sanomat. 

Matkaa ei tehdä täysin laillisesti, sillä kuvausryhmällä ei ole kuvauslupaa.

- Saa olla vähän varuillaan. Olemme laittomasti kuvauksissa, Haapasalo kertoo Ilta-Sanomille.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun kuvausryhmällä ei ole luvat kunnossa. Venäläisen romanttisen komediaelokuvasarjan ensimmäinen osa kuvattiin taannoin New Yorkissa ja toinen osa Thaimaan Bangkokissa. Haapasalon mukaan kuvausluvat eivät olleet kunnossa New Yorkissakaan. Venäläiselokuvia kuvataan usein ulkomailla, sillä se on halvempi vaihtoehto kuin esimerkiksi Moskova.

Haapasalo nähdään seuraavaksi Rölli ja kultainen avain -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa 1. helmikuuta. Haapasalo tähdittää myös parhaillaan Yle Teemalta tulevaa Suomensukuiset 30 päivässä -ohjelmaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat