IS: Ismo Alangon sapattivuosi ei mennyt suunnitelmien mukaan: Ei koskaan enää!

23.02.2013 08:42 - Rea Tallgren

Ismo Alanko, 52, lupasi itselleen 50-vuotislahjaksi sapattivuoden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti, kertoo Ilta-Sanomat. 

Vuoden 2012 piti olla Ismo Alangolle rauhoittumisen aikaa. Pitkän uran musiikin parissa tehnyt Alanko kun oli luvannut itselleen pitää välivuoden 50-vuotiaan elämäntaipaleensa kunniaksi. Vuosi ei kuitenkaan onnistunut toivotusti. 

- Se meni ihan päin persettä! En enää ikinä yritä pitää sapattivuotta. Oli hirveä kiire koko ajan. Olin ajatellut, että ehdin tehdä kaikkia pieniä kiinnostavia juttuja, joihin ei ole aikaa, kun keikkailee ja levyttää. Sitten niitä pieniä juttuja kertyikin aika paljon. Tajusin, että on stressaavampaa tehdä kymmentä juttua kuin keskittyä yhteen kokonaisuuteen, Alanko tunnustaa Ilta-Sanomille. 

Uuden bändin koonnut ja pian keikoille lähtevä Alanko piti sapattivuotensa aikana yhteensä kaksi kuukautta lomaa. Hän myös teki paljon uusi biisejä. 

- Ide aoli se, etten rupe väkisin vääntämään biisejä, vaan odotan inspiraatiota. Sitten niitä biisejä rupesi jossain vaiheessa tippumaan, Aalanko kertoo viime vuodesta. 

Ismo Alangon uusi albumi Maailmanlopun sushibaari julkaistaan 1.3. Sama päivänä alkaa myös miehen ja hänen bändinsä Suomen kiertue. 

Lähde: Ilta-Sanomat 

Kilpailut

Uusimmat